Helsingissä on tontteja kohta yli 20.000 asunnon rakentamiseen

Helsingin Kiinteistölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki varaisi tontteja yhteensä noin 3800 asunnon rakentamista varten eli noin 8000 asukkaalle (yhteensä noin 310 000 k-m²). Nyt käsiteltävien uusien tontinvarausten jälkeen kaupungilla tontteja yhteensä lähes 20.500 asunnon rakentamista varten.

Asuntorakentamiseen kaavaillut tontit sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Niitä on muun muassa Jätkäsaaressa, Kalasatamassa, Mellunkylässä, Pasilassa, Herttoniemessä, Kuninkaantammessa, Suutarilassa, Laajasalossa ja Vuosaaressa.

Tonteista noin 1500 asuntoa vastaava määrä (noin 135 000 k-m²) esitetään varattavaksi yksityisille rakennusalan toimijoille ja noin 1050 asuntoa vastaava määrä (noin 88 000 k-m²) Asuntotuotantotoimistolle. Noin 1250 asuntoa vastaava määrä (noin 90.000 k-m²) esitetään luovutettavaksi esimerkiksi erillisillä kilpailuilla. Noin 80 prosenttia tonteista on kerrostalotontteja.

Kumppanuuskaavoituksella toteutettavia tontteja esitetään varattavaksi muun muassa Kontulasta, Pihlajamäestä sekä Kalasatamasta. Kumppanuuskaavoituksella pyritään löytämään toimijoita sekä korkeatasoisia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja alueen tulevan asemakaavoituksen pohjaksi.

Valtion tukemaan opiskelija- ja nuorisoasumiseen esitetään varattavaksi noin 450 asunnon tuotantoa vastaava määrä. Varausesityksen jälkeen kaupungilla olisi varattuna tontteja opiskelija- ja nuorisoasuntotuotantoon noin 900 asunnon rakentamista varten. Jos kumppanuuskaavoitukseen varatuilla alueilla suunnittelun tarkentuessa osoittautuu mahdollisuus lisätä valtion tukemaa opiskelija- ja nuorisoasuntotuotantoa, voi kokonaismäärä nousta huomattavasti suuremmaksi.

Erilliseen ryhmärakennuttamishakuun esitetään varattavaksi viisi tonttia Siltamäestä sekä yksi tontti Laajasalosta. Lisäksi Sompasaaresta on tarkoitus varata yksi tontti Hitas-asuntojen rakennuttajakonsulttivetoiseen ryhmärakentamiseen varauskierroksen hakemusten perusteella. Tankovainion alueella on tarkoitus tutkia viidellä tontilla täydennysrakentamiseen kehitetyn Helsinki-kerrostalokonseptin suunnittelua ja toteutusta.

Länsisatamasta esitetään varattavaksi yksi kortteli laatukilpailua varten ja kaksi korttelia hintakilpailua varten. Kaksi tonttia esitetään varattavaksi valtion tukemaan erityisryhmien asumiseen. Sääntelemättömään omistusasuntotuotantoon esitetään varattavaksi tontteja ainoastaan Kontulan ja Pihlajamäen alueilta.

Tontinvarausten jälkeen kaupungilla on varattuna tontteja yhteensä kaikkiaan lähes 20.500 asunnon rakentamista varten eli noin 1,7 miljoonaa kerrosneliömetriä. Tällöin varauskanta mahdollistaisi yli viiden vuoden tuotantotavoitteiden mukaisen asuntotuotannon ja asuntoja yli 40.000 asukkaalle.

Helsingin kaupunki pyrkii luovuttamaan vuosittain tontteja 3.600 asunnon rakentamiseen. Kokonaistavoitteena on, että Helsinkiin rakennetaan vuosittain 5.500 asuntoa.

Rakennusalan kilpailun edistämiseksi ja uusien rakennusalan toimijoiden saamiseksi Helsinkiin tontinvarauksia esitetään nyt uusille rakennusalan toimijoille Kruunuvuorenrannasta, Jätkäsaaresta, Mellunkylästä ja Siltamäestä. Varausesityksen jälkeen varauskannasta noin 22 prosenttia olisi varattu valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon, 36 prosenttia välimuodon asuntotuotantoon ja noin 42 prosenttia sääntelemättömään asuntotuotantoon.

Lue lisää

Katso kaikki