Helsingin Veräjämäkeen uusia vuokra-asuntoja

Skanska ja SATO ovat sopineet sopimuksen kolmen kerrostalon rakentamisesta Helsinkiin.

Talotekniikka-lehti

Veräjämäkeen Jokiniementielle rakennettavaan kokonaisuuteen kuuluu yhteensä 222 asuntoa sekä kolmikerroksinen 123 paikan pysäköintilaitos, joka palvelee useita läheisiä kiinteistöjä.

Talot ovat 6- ja 7-kerroksisia, ja niiden julkisivut on pääosin tiilimuurattu maalattujen betonipintojen, puurimoituksen sekä pelti- ja levyalueiden ohella. Hanke toteutetaan korkeiden energiatehokkuusvaatimusten mukaisesti.

− Kortteli on kehitetty hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa, ja siihen on tulossa yhteensä noin 500 uutta vuokra-, omistus- ja osaomistusasuntoa. Olemme sitoutuneet vastuullisuustavoitteissamme kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja näissä rakennuksissamme lämmönlähteeksi valittiin maalämpö. Lisäksi kohteeseen toteutetaan uusiutuvaa energiaa tuottava aurinkovoimala, sanoo SATOn liiketoimintajohtaja Arto Aalto tiedotteessa.

Paikalla aikaisemmin sijainneiden 1970-luvun VR:n henkilöstöasuntojen purkutyöt valmistuvat pian, ja varsinainen rakentaminen pääsee alkamaan huhtikuussa 2021. Kohde valmistuu keväällä 2023.

Lue lisää

Katso kaikki