HaVeSu: yhdistys haja-asutuksen vesihuollon suunnittelijoille

Suomeen on perustettu yhdistys FISE-päteville haja-asutuksen vesihuollon suunnittelijoille eli HaVeSu ry.
Yhdistyksen perustava kokous oli syyskuun puolivälissä ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitttiin Insinööritoimisto HYS Oy:n toimitusjohtaja Antti Heinonen.

– Alalla on ollut jo pitkään tarvetta suunnittelun laadun parantamiselle, uusi yhdistys alkaa ajaa eteenpäin tietoa laadukkaasta ja puolueettomasta jätevesisuunnittelusta, Heinonen sanoo. Heinosen mukaan FISE-pätevyyden suosio on ollut heikkoa, vaikka kyseessä on ainoa suunnittelijan ammattitaidon varmistava pätevyys.

– Koulutetun, kokeneen suunnittelijan puute on monessa jätevesiremontissa aiheuttanut huimia ylikustannuksia, Heinonen sanoo.

Heinosen lisäksi yhdistykseen kuuluvat Jouni Saunamäki, Länsi-Suomen Ympäristötekniikka(Länsi-Suomi), Vesa Arvonen, Vesan Vesi (Pirkanmaa), Teuvo Kääriäinen (Itä-Suomi) ja Rauno Viljanen, Vesmec (Etelä-Suomi).

HaVeSu:n jJäseniksi hyväksytään henkilöt, joilla on FISE:n Haja-asutuksen vesihuollon suunnittelijan pätevyys ja jotka ovat laitteistovalmistajasta riippumattomia.

www.havesu.fi

Lue lisää

Katso kaikki