Hansgrohe kasvattaa tuotantoaan
Tänä vuonna 110 vuotta täyttävän hanavalmistaja Hansgrohen liikevaihto oli vuonna 2010 693 miljoonaa euroa ja liikevoitto 94 miljoonaa euroa. Hyvä vire on jatkunut vuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla.
– Olemme saavuttaneet kaksinumeroiset kasvuluvut sekä koti- että kansainvälisillä markkinoilla, kertoo toimitusjohtaja Siegfried Gänßlen.
– Tilauskanta on erinomainen ja merkittävästi parempi kuin viime vuonna. Olemme pystyneet edelleen
parantamaan kilpailuasemaamme, hän jatkaa.
Vahvan kasvun alueita ovat erityisesti Saksa, Kiina, Intia, Venäjä, Etelä-Afrikka ja Latinalainen Amerikka.
Säilyttääkseen kasvu-uransa yritys laajentaa tuotantolaitoksiaan Saksassa ja Kiinassa. Offenburgin ja Schiltachin tehtaiden laajennuksiin sijoitetaan 22 miljoonaa euroa vuoteen 2013 mennessä. Schiltachiin jo tehdyllä 10 miljoonan euron investoinnilla on nostettu tehtaan tuotantoa noin 50 prosentilla.