Hangon Kuningatarvuorelle Manner-Suomen eteläisin asuinkerrostalo

Hankkeen arvo on noin 30 miljoonaa euroa ja se työllistää rakennusvaiheessa useita kymmeniä henkilöitä.

Hangon Kuningatarvuoren rannat näyttävät puolentoista vuoden kuluttua varsin erilaiselta, sillä alueelle on nousemassa 14 400 neliömetrin kokonaisuus korkeatasoisia asuntoja ja lomahuviloita. Ensimmäisenä maisemaa uudistaa Manner-Suomen eteläisin 44 asunnon kerrostalo, Asunto Oy Hangon Kuningatarranta, jonka rakentaa Sikla-konserni.

Hankkeen arvo on noin 30 miljoonaa euroa ja se työllistää rakennusvaiheessa useita kymmeniä henkilöitä.

Osa nelikerroksisen kerrostalon ylimmän kerroksen asunnoista on kaksikerroksisia. Kaikkien asuntojen merenpuoleiset seinät rakentuvat miltei kokonaan lasipinnasta, joka takaa ainutlaatuiset näkymät merelle.

– On hienoa päästä rakentamaan haastaviin ulkosaaristo-olosuhteisiin luksusluokan asuntoja. Olemme panostaneet kohteen materiaaleihin, suunnitteluun ja näyttävyyteen merkittävästi normaalia enemmän, ja tässä kohteessa todella voidaan puhua asumisen luksustasosta, toteaa Siklan konsernijohtaja Janne Nieminen.

– Koska rakennuspaikan olosuhteet poikkeavat suunnittelun ja rakentamisen osalta normaalista sisämaarakentamisesta, tulee tässäkin mielessä puhua erikoiskohteesta.

Kuningatarvuoren aluekokonaisuutta kehittää Regatta Resorts Oy.

– Sikla on myynyt ensimmäisen rakennusvaiheen kaikki asunnot. Seuraavien vaiheiden suunnittelu on käytännössä valmis ja perustajaurakoitsijalla sen myötä valmius aloittaa alueiden myynti, kertoo Regatta Resorts Oy:n hallituksen jäsen ja projektivastaava Conrad Planting.

Kuningatarrannan asunnot on suunnitellut Cedercreutz Arkkitehdit Oy. Sebastian ja Tuua Cedercreutzin suunnittelun lähtökohtana on ollut merellisen beach house -tunnelman luominen Kuningatarrannan koteihin.

Kokonaisuuden tulee edustaa yhteensopivaa ja korkeatasoisinta suunnittelua laadukkaine materiaaleineen niin talon ulkopinnoilla kuin sisällä kodeissakin. Cedercreutz Arkkitehdit Oy on suunnitellut aiemmin muun muassa Regatta Suites -asunnot Hangon Tehtaanniemelle.

Manner-Suomen eteläisimmän asuinkerrostalon, Asunto Oy Hangon Kuningatarrannan, työmaa käynnistyi tammikuun puolessa välissä ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa kesäkuuhun 2022 mennessä.

Lue lisää

Katso kaikki