Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn tarjotaan kiinteistökohtaista neuvontaa

Valtioneuvosto on esittänyt yhden miljoonan euron lisärahoitusta haja-asutuksen jätevesien valtakunnallisen kiinteistökohtaisen neuvonnan järjestämiseen. Haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien neuvontaa annetaan kiinteistökohtaisesti, jotta jätevesien käsittelyä parannettaisiin mahdollisimman ripeästi, oikealla tavalla ja kustannustehokkaasti.
Ympäristöministeriö koordinoi valtakunnallista neuvontaa, jossa eri järjestöt, kyläyhdistykset, omakotiliitto ja muut järjestöt antavat kansalaisille kiinteistökohtaista haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä tukevaa neuvontaa. Puolueetonta, kiinteistön omistajalle vapaaehtoista neuvontaa tarjotaan sekä pysyvään asutukseen että vapaa-ajan kiinteistöille.
Neuvojien pätevyys taataan neuvojille suunnatulla koulutuksella. Onnistuneen neuvonnan edellytys on, että neuvojalla on riittävät tiedot asetuksen vaatimuksista, toiminta-alueensa kuntien määräyksistä ja käytännöistä sekä vesihuoltolaitosten kehittämissuunnitelmista. Neuvojien koulutus toteutetaan luentomuotoisesti, tutustumalla menetelmiin ja laitteisiin käytännössä sekä harjoittelulla todellisissa kohteissa.
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tehostamista parannetaan myös ympäristönsuojelulain muutoksella, joka lähtee lausuntokierrokselle ennen juhannusta. Lainmuutosehdotuksessa on huomioitu selvitysmies Lauri Tarastin esittämät poikkeukset hajajätevesiasetuksen vaatimuksista iäkkäille kiinteistön haltijoille. Muutoksella halutaan säätää täsmällisemmin tilanteista, jolloin asetuksen toimeenpanosta voidaan poiketa ja siten yhdenmukaistaa asetuksen tulkintaa.
Viimeistelyssä olevan lakiehdotuksen mukaan sellaiset kiinteistöt, jossa kiinteistön haltija ja muut kiinteistöllä vakituisesti asuvat ovat täyttäneet 68 vuotta lain tulessa voimaan, vapautettaisiin asetuksen toimeenpanosta. Lisäksi poikkeamisen edellytyksiä arvioitaessa huomioitaisiin kiinteistön sijainti viemäriverkoston piiriin ulotettavalla alueella sekä kiinteistön haltijan ja muiden kiinteistöllä vakituisesti asuvien muita elämäntilanteeseen liittyviä tekijöitä kuten kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus. Ehdotuksen mukaan poikkeama voitaisiin antaa, jos hajajätevesiasetuksessa edellytetyt toimet ovat kaiken kaikkiaan kiinteistön haltijalle kohtuuttomia ja jätevesien kuormitus ympäristöön on vähäistä. Lakimuutos saadaan eduskunnan käsiteltäväksi syysistuntokaudelle.
Lähde: Ympäristöministeriö

Lue lisää

Katso kaikki