Granlund ylitti tavoitteensa

Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin, kiinteistöohjelmistoihin ja korjausrakentamiseen keskittyvä Granlund-konserni teki vuonna 2019 ennätystuloksen.

Talotekniikkasuunnitteluun, konsultointiin, kiinteistöohjelmistoihin ja korjausrakentamiseen keskittyvä Granlund-konserni teki vuonna 2019 ennätystuloksen.

Liikevaihto kasvoi 13 % edellisvuodesta ollen 91,6 M€ (81,4 M€). Konsernin liikevoitto oli 11,6 M€, mikä oli 12 % enemmän kuin vuonna 2018. Vuoden 2019 liikevaihtotavoitteet ylitettiin ja vuoden 2020 tavoitetta, 100 M€ lähestytään kovaa vauhtia.

Granlundin käyttäjälähtöisyyteen, hyvinvoinnin edistämiseen sekä uusiin ratkaisuihin nojaava kasvustrategia 2016-2020 on toteutunut suunnitelmien mukaan. Granlund nojaa vahvuusalueisiinsa talotekniikkasuunnitteluun, kiinteistö- ja energiakonsultointiin sekä kiinteistöjohtamisen ohjelmistoihin, mutta rinnalle ovat vahvasti nousseet myös korjausrakentamisen suunnittelu ja rakennuttaminen sekä digitaaliset kiinteistöpalvelut.

”Seuraavalla strategiakaudella vastuullisuus ja tuottavuuden parantaminen korostuvat teemoina niin omassa kuin asiakkaidemme toiminnassa. Haluamme olla omalta osaltamme nostamassa toimialaamme uudelle tasolle kummankin aihealueen osalta. Tässä onnistuminen tarkoittaa ehdottomasti myös asiakaslähtöisyyden ja laadun vahvaa kehitystä”, Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi avaa tulevaa strategiaa, joka julkaistaan huhtikuussa.

Granlund kasvaa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Helmikuussa 2020 datakeskus-liiketoiminta laajentui Ruotsin markkinoille. Kotimaassa Granlund on kasvanut etenkin yrityskaupoilla. Loppuvuodesta 2019 solmittiin kolme suunnitteluliiketoiminnan yrityskauppaa: Pohjanmaalla, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa. Vuoden 2020 alussa Granlund on laajentunut jo kahdella yrityskaupalla: mikkeliläisen rakennuttamisyhtiö Suomen Controlteam Oy:n sekä rovaniemeläisen sähkösuunnittelutoimiston SSEP Finland Oy:n osakekannan hankinnoilla.

Kuvassa toimitusjohtaja Pekka Metsi.

 

Lue lisää

Katso kaikki