Granlund suunnittelee Pandatalon talotekniikan
Pandoille pyritään luomaan mahdollisimman todenmukaiset olosuhteet.

Granlund Oy toimii Ähtäri Zoo Pandatalon hankkeessa taloteknisenä suunnittelijana. Ähtärin kaupunginvaltuusto on myöntänyt pandahankkeelle 8,2 miljoonan euron omavelkaisen takauksen ja tavoitteena on, että pandatalo sekä sisä- ja ulkotarhat valmistuvat joulukuun 2017 alkuun mennessä.
Talotekniikan merkitys hankkeessa korostuu, sillä pandoille pyritään luomaan mahdollisimman todenmukaiset olosuhteet.
”Pandatalon talotekniikkasuunnittelussa korostuu ennen kaikkea eläinten viihtyvyys ja hyvinvointi. Tilat suunnitellaan energiatehokkaiksi ympäristöystävällisiä ratkaisuja käyttäen. Myös yleisö pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin”, kertoo talotekniikan ratkaisuista vastaava projektipäällikkö Vikke Niskanen.
Pandatalon hanke on osa Ähtäri Zoon pitkäaikaista Master Plan 2030 -kehittämisohjelmaa, jossa vahvistetaan mm. Ähtäri Zoon kansainvälisesti tunnustettua toimintaa uhanalaisten lajien suojelemiseksi ja jatketaan kehittämistyötä johtavaksi luonto- ja perhematkailun kohteeksi. Hankkeen pääurakoitsijana toimii Lemminkäinen Talo Oy.
Pandat tulevat Ähtärin Eläinpuistoon Kiinasta joulukuussa 2017. Kiinan ulkopuolelle on sijoitettuna noin 50 jättiläispandaa. Suojelutarhauksen tavoitteena on uhanalaisen lajin säilyminen kaikissa olosuhteissa. Kiinalaiset ja suomalaiset asiantuntijat ovat jo pitkän tehneet yhteistyötä jättiläispandojen kotimetsien suojelun hyväksi Kiinassa.