Granlund laajentaa Kainuuseen

Granlund Oulu Oy on tehnyt sopimuksen kajaanilaisen Lieke Suunnittelu Oy:n osakekannan ostamisesta.

Granlund Oulu Oy on tehnyt sopimuksen kajaanilaisen Lieke Suunnittelu Oy:n osakekannan ostamisesta. Yrityskaupan myötä Granlund saa ensimmäisen toimipisteensä Kainuuseen.

– Lieke Suunnittelu Oy on vahva toimija alueella ja on ilo saada heidän asiantuntemuksensa osaksi Granlundia”, sanoo Granlund Oulu Oy:n toimitusjohtaja Petri Vuorre.

– Liitymme mukaan Granlund-konserniin erittäin positiivisin mielin. Arvopohjamme ovat hyvin samankaltaiset, meille molemmille innovatiivisuus ja asiakkuuksien jatkuvuus ovat tärkeitä arvoja, kommentoi Lieke Suunnittelu Oy:n toimitusjohtaja Petri Niskanen.

Osakekaupan tavoitteena on vahvistaa Granlundin sähkösuunnitteluosaamista sekä laajentaa taloteknisen suunnittelun, energiajohtamisen ja rakennuttamisen palvelutarjontaa Kainuun alueella.

1970-luvulla toimintansa aloittanut Lieke Suunnittelu Oy on vuosien aikana vastannut yli tuhannen projektin sähkösuunnittelusta. Yrityksen referenssilistalta löytyy myös paljon hyvin haastavia ja näkyviä kohteita, kuten julkisia rakennuksia sekä parhaillaan työn alla oleva Raatikeskus Kajaanissa.

– Sähkösuunnitelulla vaikutetaan valtavasti jokapäiväiseen kiinteistön toimivuuteen ja sillä varmistetaan, että rakennuksen käytettävyys säilyy hyvänä vuosikymmeniä eteenpäin, Niskanen sanoo.

Lieke Suunnittelu Oy:sta tulee Granlund-konsernin Kajaanin toimipiste ja sen kuusi asiantuntijaa siirtyy Granlundin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Petri Niskanen jatkaa  toimitusjohtajan tehtävässä fuusion ajan ja siirtyy myöhemmin Kajaanin toimipisteen aluejohtajaksi.

Lieke Suunnittelu Oy:n lisäksi Kajaanissa on toiminut rakennushankkeiden digitalisaatiotuotteita kehittävä Lieke Sovellukset Oy, joka jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Yritykset ovat itsenäisiä osakeyhtiöitä ja osakekauppa koskee vain Lieke Suunnittelu Oy:n osakekantaa.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki