Granlund Kuopio ja Vihreä Putki yhdistyvät

Insinööritoimisto Granlund Kuopio Oy on ostanut kuopiolaisen Insinööritoimisto Vihreä Putki Oy:n osake-enemmistön. Vihreä Putki on vuonna 1998 perustettu lvi- ja rakennusautomaatiosuunnitteluun ja konsultointiin erikoistunut suunnittelutoimisto.
– Vihreän Putken henkilökunnan asiantuntemus antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet palvella alueen merkittäviä asiakkaitamme vaativissa hankkeissa, sanoo Granlund Kuopion toimitusjohtaja Jukka Vasara.

Kaupan myötä Insinööritoimisto Vihreä Putki Oy:n henkilökunta siirtyy Granlundin palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja muuttaa Granlundin tiloihin Hyrräkadulle kesän aikana.

Insinööritoimisto Vihreä Putki Oy:n omistajat Kari Laukkanen sekä Pertti Kuronen tulevat Insinööritoimisto Granlund Kuopio Oy:n osakkaiksi. Toimitusjohtajana jatkaa Jukka Vasara.
Granlund Kuopio Oy työllistää Kuopiossa ja Joensuussa yhteensä 42 talotekniikan suunnittelun ja käytönaikaisen ylläpidon konsultoinnin ammattilaista.
Granlund Kuopio Oy on osa Granlund -konsernia, jonka palveluksessa on yhteensä noin 370 henkilöä. Konsernin liikevaihto on noin 28 miljoonaa euroa. Taloteknisen suunnittelun ja konsultoinnin lisäksi Granlund kehittää suunnittelu- ja ylläpito-ohjelmistoja. Konsernilla on ohjelmisto- ja suunnitteluvientiä yli 20 maahan.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki