Gasum ja Biovakka biokaasun tuottajiksi

Gasum ja Biovakka aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on tuottaa biokaasua siirrettäväksi maakaasuverkon kautta liikenteen polttoaineeksi. Gasum on hankkinut vähemmistöosuuden Biovakka Suomi Oy:stä.
Biovakka Suomen liikeideana on kehittää bioenergian tuotantoon nopeasti monistettavissa oleva toimintamalli. Se rakentaa liiketaloudellisesti kannattavia ja tehokkaita alueellisia bioenergian tuotantolaitoksia useille paikkakunnille Suomessa ja myöhemmin lähialueille. Biovakalla on tällä hetkellä kaksi biojätteen käsittelylaitosta Turun seudulla. Jatkossa yhtiö pyrkii rakentamaan biokaasun tuotantolaitoksia maakaasun siirtoverkon läheisyyteen.
Maakaasun siirtoverkon avulla puhdistettua biokaasua voidaan hyödyntää liikenteen polttoaineena. Jatkossa biokaasua voi tankata Gasumin tankkausasemilla. Gasumin tavoitteena on kattaa tulevaisuudessa koko liikennekäytön tarvitsema kaasumäärä biokaasulla.
Ensimmäistä biokaasun tuotantolaitosta suunnitellaan Nastolaan. Investoinnin arvo on noin 10 miljoonaa euroa. Tavoitteena on aloittaa Nastolan laitoksen rakennustyöt vuonna 2010 ja ottaa laitos tuotantokäyttöön vuoteen 2011 mennessä. Gasum ja Biovakka pyrkivät rakentamaan neljä biokaasun tuotantolaitosta maakaasuverkon alueelle vuoteen 2012 mennessä.
Tuotantolaitosten raaka-aineena käytettävä biomassa on kotimaista ja se tulee pääasiassa maatalouden ja teollisuuden sivuvirroista sekä yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoilta. Tuotantolaitoksella biomassa mädätetään, puhdistetaan, paineistetaan ja syötetään maakaasun siirtoverkkoon.

Lue lisää

Katso kaikki