Fortum suunnittelee tuulivoimaloita Maalahteen

Fortum selvittää mahdollisuuksia rakentaa viisi tuulivoimalaa Maalahden kunnassa sijaitsevalle Bergön saarelle. Neuvottelut yksittäisten maanomistajien kanssa, joukossa Maalahden kunta, on saatu myönteiseen päätökseen. Keskustelu tuulivoimaloiden ympäristövaikutusten arvioinnista on käynnistetty Länsi-Suomen ympäristökeskuksen kanssa.
Viiden tuulivoimalan yhteistehoksi on suunniteltu 15 – 20 megawattia. Se vastaa noin 2000 – 2700 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta.
Fortumin Bergön saaren metsäisestä lounaiskeskustasta maanomistajilta vuokraama alue on Pohjanmaan maakuntakaavassa merkitty tuulivoiman tuotannolle soveltuvaksi alueeksi.
– Olemme vuokranneet maanomistajien kanssa tehdyillä esisopimuksilla käyttöömme runsaan 30 hehtaarin alueen. Alueelle rakennetaan tuulivoimaloiden perustukset, pystytyslevennykset sekä tarvittavat tiet. Muun vuokratun maa-alueen käyttö ja hyödyntäminen jatkuu kuten tähänkin saakka. Tuulivoimalat sijoitetaan niin etäälle asutuksesta kuin mahdollista, vähintään puolen kilometrin päähän, jotta ne häiritsisivät mahdollisimman vähän ympäristöä, sanoo Sebastian Johansen Fortumin tuulivoimayksiköstä.
Mikäli tarvittavat luvat saadaan Maalahden kunnalta ja muilta viranomaisilta, voidaan tuulivoimaloiden perustusten rakentaminen aloittaa vuosina 2012 – 2013. Sähköä tuulivoimalat alkaisivat tuottaa noin kaksi vuotta tämän jälkeen.
Fortum tukee hiilidioksidittoman energiantuotannon ja uusiutuvien energialähteiden lisäämistä ja haluaa osaltaan vastata kunnianhimoisiin uusiutuvan energian tavoitteisiin, joita EU:ssa on asetettu Suomelle. Fortumin tavoitteena on kasvattaa tuulivoimatuotantoa tuntuvasti vuoteen 2025 mennessä.

Lue lisää

Katso kaikki