Fira ja Fennia kehittävät yhdessä Fennian uutta toimitaloa Länsi-Pasilaan

Fira Oy peruskorjaa entisestä Tekesin toimistotalosta Pasilassa vakuutusyhtiö Fennian toimitalon. Hankkeessa hyvällä paikalla sijaitsevaa vanhaa rakennusta parannetaan laajamittaisilla uudistuksilla ja ratkaisuilla.

Kohteen peruskorjaus alkaa keväällä 2016, ja Fennia muuttaa uusiin tiloihin huhtikuussa 2017.

”Fiksumpaa yhteiskuntaa on mahdollista rakentaa mukauttamalla jo olemassa olevia kiinteistöjä uusiin tarpeisiin. Nopeasti kehittyvä Pasila tarjoaa loistavan sijainnin Fennian uudelle pääkonttorille. 1980-luvulla rakennetun toimistotalon peruskorjaus tiiviissä yhteistyössä Fennian kanssa takaa toimivimmat ratkaisut uudelle työympäristölle. Parannamme rakennusta Fennian kanssa siten, että se tukee parhaiten pääkonttorin työkulttuuria ja toimintaympäristöä”, sanoo Firan varatoimitusjohtaja Miska Eriksson.

Laajamittaisessa, sekä rakennuksen ulko- että sisäpuolella suoritettavassa  peruskorjauksessa on otettu huomioon niin Länsi-Pasilan kaupunkiympäristö kuin Fennian työkulttuurista kumpuavat tarpeet. Toimistorakennusten muurimaista vaakaikkunarivistöä raikastetaan uuteen pääkonttoriin asennettavilla rakennusta ympäröivillä lasisilla pystyelementeillä.

Lisätilaa saadaan kattamalla sisäpiha seitsenkerroksiseksi kohtaamispaikaksi, jossa risteävät sisäänkäynti, ruokala, neuvottelutilat sekä auditorio. Rakennusta modernisoidaan myös avaamalla entisiä työhuonekäytäviä avoimeksi monitoimitilaksi, jossa pyritään tukemaan erityisesti digityön mahdollisuuksia. Lisäksi on mahdollista, että kellarikerroksesta saatetaan tehdä toinen pysäköintihalli.

”Olemme pyrkineet luomaan Firan kanssa toimivia ratkaisuja kehitettävä yrityskulttuuri edellä. Yhteistyömme on upea mahdollisuus mukauttaa jo olemassa oleva toimistorakennus juuri meidän työkulttuuriimme sopivaksi. Firan kanssa tekemiemme laajamittaisten muutostöiden avulla saamme modernin uuden toimitalon sekä nykyaikaiseen työhön sopivan inspiroivan työskentelytilan kehittyvään kaupunginosaan”, toteaa Timo Rantala, Fennian kiinteistösijoitusjohtaja.

Seitsemänkerroksiseen rakennukseen tulee myös puolitoista kerrosta vuokratilaa, mikä mahdollistaa Fennialle lisätilan tai lisävuokraamisen tarvittaessa.

Peruskorjattava toimistotalo sijaitsee osoitteessa Kyllikinportti 2. Hankkeessa ovat lisäksi mukana L Arkkitehdit sekä sisustussuunnittelija Kaisa Blomstedt.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki