Fiksuin ja viihtyisin asuintalo 2015 -kilpailu ratkesi

Green Building Councilin luotsaamaan kilpailun kokonaisarvioinnissa parhaimmaksi osoittautui vuokrataloyhtiö Mikalo Oy:n Mikkelissä. Suomen fiksuin asuintalo käyttää energiaa ja vettä säästeliäästi.
Kilpailussa etsittiin asuintaloa, jossa käytetään tehokkaasti energiaa ja säästeliäästi vettä, asukkaiden nauttiessa samalla erinomaisista sisäolosuhteista, eli lämpötila, valaistus, ilman-laatu ja akustiikka ovat kohteessa myös kunnossa.
Energiatehokkuudesta kilpailtaessa parhaiten pärjäsivätkin juuri kohteet, joissa maalämpö tai -jäähdytys oli jollain tavoin käytössä ja ne korvasivat ainakin osittain ostoenergiaa.
Yleisesti ottaen kysyttäessä sisäolosuhteiden viihtyvyydestä, asuntojen lämpöolosuhteet aiheuttivat eniten tyytymättömyyttä. Asukkailla on selkeästi enemmän yksilöllisiä tarpeita lämpötilan kuin esimerkiksi valaistuksen suhteen. Lisäksi rakennuksen pihapiirillä ja sijainnilla on vaikutusta viihtyisyyden kokemiseen.
Kilpailun voittaneen vuokrataloyhtiö Mikalo Oy:n viilennys ja osittain myös lämmitys on toteutettu passiivisella maalämmöllä. Keskitetyllä ilmanvaihdolla asuntojen asumisolosuhteet pystytään pitämään erittäin miellyttävinä.
Vedenkulutusta Mikalossa hillitsee huoneistokohtainen vesimaksu ennakkovesimaksuineen, jotka tasataan kerran vuodessa.
Raati halusi antaa kunniamaininnan SATO Oyj:n Soukanniementie 1:n energiatehokkuudesta ja hyvästä sisäympäristöstä. Kohde on vuonna 2014 valmistunut 56 asunnon vuokra-asuntokiinteistö Espoossa, jonka lämpöenergia tuotetaan kokonaan maalämmöllä.
Soukanniementien kohteessa kiinteistön asukkaat olivat erityisen tyytyväisiä yleisten tilojen valaistukseen ja sisäilman laatuun.
”Taloyhtiö ja asunto pohjaratkaisuineen, materiaaleineen ja terasseineen on oikein viihtyisä ja ympäristö on mahtava. Ehdoton plussa on myös matalaenergiatalo, maalämpö ja edulliset sähkölaskut”, toteaa eräs asukas.
Kilpailun tarkoituksena oli haastaa kehittämään ja tuomaan markkinoille yhtä aikaa sekä energiatehokkaita että sisäolosuhteiltaan viihtyisiä asuintaloja ja kertomaan näistä suurelle yleisölle.
Palkinnot jaettiin 22.10. Green Celebrationissa, 2015 Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä.
Kilpailuun osallistuminen oli kaikille asuinkiinteistöjen omistajille ja vuokranantajille avointa. Kilpailun järjesti ja raadin muodosti Green Building Council Finland (Heli Kotilainen, raadin puheenjohtaja) kumppaneinaan oli ympäristöministeriö (Maarit Haakana), Energiavirasto (Ju-ha Toivanen), Kiinteistöliitto (Timo Tossavainen), RAKLI (Aija Tasa), Motiva (Harri Heinaro) sekä Rakennuslehti (Auri Häkkinen). Kilpailu tukee VAETS –toimenpideohjelmaa (energiate-hokkuussopimukset/vuokra-asuntoyhteisöt).