ET: kaukolämmön toimituskatkokset harvinaisia
Kaukolämmön toimitusvarmuus on Energiateollisuus ry:n keräämien tilastojen mukaan huippuluokkaa. Vuonna 2008 kaukolämpöasiakkaan lämmöntoimitus oli keskeytyneenä keskimäärin selvästi alle kaksi tuntia.
Energiateollisuus ry kerää jäsenyrityksiltään kaukolämmön toimitusvarmuutta kuvaavia käyttökeskeytystietoja vuosittain. Vuoden 2008 keskeytystilastossa mukana olevat yritykset kattavat 75 prosenttia kaukolämmön myynnistä Suomessa.
Keskeytykset aiheutuvat järjestelmän häiriöistä ja niiden korjauksesta, mutta myös esimerkiksi uusien asiakkaiden liittämistöistä tai kadunrakennuksen aiheuttamista johtosiirroista.
Yrityksiltä pyydetään vuosittain tiedot kunkin yksittäisen käyttökeskeytyksen pituudesta, syystä, luonteesta (suunniteltu/suunnittelematon), ajankohdasta (lämmityskaudella/lämmityskauden ulkopuolella) sekä keskeytyksen vaikutusalueen asiakasmäärästä ja asiakkaiden liittymistehosta.
Vuonna 2008 vastanneilla yrityksillä oli yhteensä 1348 käyttökeskeytystä. Yksittäisen keskeytyksen keskimääräinen pituus oli 5,4 tuntia, mutta vain alle 20 prosenttia keskeytyksistä kesti yli 10 tuntia. Vajaa puolet keskeytyksistä ajoittui lämmityskauden ulkopuolelle, loppukevään ja alkusyksyn väliseen aikaan. �?killisiä, suunnittelemattomia keskeytyksiä oli vähän. Asiakkaille ilmoitettiin etukäteen keskeytyksestä yli 90 prosentissa tapauksista. Keskimääräinen vuotuinen keskeytysaika asiakasta kohden oli 1,76 tuntia. Kaukolämmön toimitusvarmuus kaikki lämmöntoimituksen keskeytykset huomioiden oli 99,98 prosenttia.
Pelkästään kaukolämpöjärjestelmän häiriötilanteista, kuten jakeluverkon vaurioista ja tuotantokatkoksista, johtuvien keskeytysten osalta keskimääräinen keskeytysaika oli 0,91 tuntia ja toimitusvarmuus 99,99 prosenttia.
Korkea toimitusvarmuus on systemaattisen laadunvarmistuksen, kunnossapidon ja ennakkohuollon ansiota. Kaukolämpöverkot ovat vielä suhteellisen nuoria, yli puolet johdoista on rakennettu viimeisen 25 vuoden aikana, ja vanhimmat johdot ovat noin 50 vuoden ikäisiä. Verkkojen ja tuotantolaitosten kunnossapito on ammattitaitoista. Yksittäisiä häiriöitä sattuu kuitenkin vääjäämättä laitteiden teknisten vikaantumisten takia.
Useimmat kaukolämpöverkot ovat silmukoituja, ja vika- ja korjaustilanteissa lämmöntoimitus asiakkaalle jatkuu katkeamatta erottamalla vaurioalue verkkoon sijoitetuilla sulkuventtiileillä. Verkon uudet haaralinjat ja asiakasliittymät tehdään yleensä ns. paineenalaisella porauksella, jolloin verkon toiminta ei häiriinny.