Espoon Otaniemestä maailmanluokan ekokampus

Espoon Otaniemen kampusalue on mukana laajassa yli 100 miljoonan dollarin kansainvälisessä Korea-Micro Energy Grid (K-MEG) -kehityshankkeessa, jossa kehitetään ratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen. VTT koordinoi Otaniemen kampusalueella käynnistynyttä kansainvälistä pilottihanketta, jolla on tarkoitus parantaa alueen kiinteistöjen energiatehokkuutta. Kansainvälinen konsortio investoi Otaniemen pilottihankkeeseen miljoona euroa. VTT:n solmima puitesopimus korealaisen Samsung C&T Corporationin ulottuu vuoden 2014 lopulle.

– Olemme mukana tärkeässä kehityshankkeessa, jossa etsitään uusia keinoja ja teknologioita tehostamaan energiatehokkuutta rakennetuissa kiinteistöissä. Kiinteistöjen energiankulusta seurataan pilottihankkeessa älykkäillä ratkaisuilla ja integroidaan tieto ICT-pohjaiseen energiahallintajärjestelmään. Tavoitteena on vähentää merkittävästi kiinteistöjen käyttämää energiaa ja hiilidioksidipäästöjä, kertoo VTT:n erikoistutkija Janne Peltonen.

– Teknologian lisäksi tarvitaan myös keinoja, joilla kannustetaan kiinteistöjen käyttäjät toimimaan ekologisemmin. Käyttäjien vaikutus kiinteistöjen energiankulutukseen on noin 5 – 15 prosentin luokkaa. On kiinnitettävä huomiota myös tilan käytön optimointiin, sanoo Peltonen.

VTT:n koordinoimassa pilottihankkeessa ovat mukana Aalto-yliopistokiinteistöt, Senaatti-kiinteistöt, Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö (HOAS) ja Teknologföreningen TF jotka omistavat alueella sijaitsevia kiinteistöjä.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan energiamonitorointijärjestelmä, jossa seurataan kiinteistöjen sähkön, lämmön ja veden kulusta. Tämän jälkeen toteutetaan keskitetty energianhallintajärjestelmä, jolla voidaan ohjata alueen kiinteistöjen energiatehokkuutta rakennustasolla. Projektissa toteutetaan myös etävalvontaratkaisu, jolla voidaan ohjata ja seurata ulkomailta Otaniemen kampusalueen kiinteistöjen energiankäyttöä.

– Kiinteistöjen nykyinen energiankäytön ympäristö otetaan haltuun sensoriverkoilla, monitoroinnilla ja mittaroinnilla. Kiinteistöissä integroituvat laajasti eri teknologiat, kuten langattomat tiedonsiirtoteknologiat. Nyt käynnistynyt hanke tarjoaa suomalaisille yrityksille vientimahdollisuuksia, sillä pilotin aikana kehitettyjä ratkaisuja on tarkoitus esitellä ja myydä maailmanlaajuisesti, kertoo VTT:n erikoistutkija Jorma Pietiläinen.

Kansainvälinen pilottihanke on perustana vuoteen 2030 ulottuvaan visioon, jossa VTT ja Otaniemen kampusalueen kiinteistöjen omistajat pyrkivät toteuttamaan päästöttömän ja täysin energiaomavaraisen ekokampuksen. Kiinteistöjen energiatehokkuus olisi huippuluokkaa ja kiinteistöjen käyttöön liittyvä tieto olisi hyödynnetty korkealuokkaisesti.

– Laajempi ekokampushanke on pääosin suomalainen kehityshanke, jossa kiinnitetään erityistä huomiota myös alueellisesti ja rakennuskohtaisesti tuotettaviin energiaratkaisuihin. Näyttäisimme edelläkävijänä suuntaa, miten uusinta teknologiaa voidaan hyödyntää kustannustehokkaasti maailmanluokan tutkimus- ja kehitysympäristössä. Energiaa voidaan tuottaa monipuolisesti esimerkiksi maalämpöratkaisuin ja hyödyntämällä auringon tuottamaa lämpöä, sanoo Pietiläinen.

www.vtt.fi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki