Energiatodistukset hyvin esillä asuntonäytöissä

Ympäristöministeriön toimeksiannosta tehdyn kyselyn perusteella selvisi, että energiatodistus on lyönyt itsensä hyvin läpi asuntonäytöissä. Energiatodistus oli nähtävillä olemassa olevissa myyntikohteissa 70 prosentissa näytöistä. Välittäjän mukaan todistuksen olisi saanut vielä jälkikäteen 19 prosentissa kohteista. Ainoastaan 11 prosentissa näytöistä energiatodistus puuttui kokonaan.
Tulos on erinomainen siihen nähden, että olemassa olevien rakennusten myynnin ja vuokrauksen yhteydessä energiatodistus on ollut pakollinen vasta vuoden ajan.
Energiatodistuksen kehittämisestä vastaava yli-insinööri Maarit Haakana ympäristöministeriöstä pitää tulosta positiivisena signaalina energiatodistuksen käyttökelpoisuudesta. – Olen hyvin tyytyväinen olemassa olevien rakennusten tilanteeseen. Vuokrattavien ja uusien rakennusten osalta on kuitenkin vielä parantamisten varaa, hän sanoo. – Aiemmin tekemämme ammattilaisselvityksen mukaan edelläkävijät olivat oivaltaneet energiatodistuksen roolin rakennuksen suunnittelua ohjaavana apuvälineenä. On ilahduttavaa, jos se myös myyntitilanteessa toimisi päätöksenteon välineenä, hän jatkaa.

Kiinteistönvälitysalan valtakunnallisen kattojärjestön, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila on myös tyytyväinen selvityksen tulokseen. – Tulos kertoo, että välitysalan ammattilaiset tiedostavat myös uudet vastuunsa asuntokaupan osapuolten informoimisessa. Energiatehokkuuden parantaminen on tärkeä asia, jossa myös välittäjät voivat aktiivisella työllään vauhdittaa tulosten aikaansaamista. Energiatodistus on yksi hyvä työkalu asian havainnollistamisessa asiakkaille, Malila painottaa.
Kyselyssä saatiin tuloksia 172 näytöstä eri puolilta Suomea. Suurin osa näytöistä sijoittui pääkaupunkiseudulle (53 prosenttia), muiden jakautuessa Oulun, Porin ja Mikkelin ympäristöön. Valtaosa asuntonäytöistä, 82 prosenttia, oli myytäviä vanhoja kohteita (141 kappaletta). Uusia myytäviä kohteita oli 11 prosenttia (19 kpl) ja vuokrakohteita 7 prosenttia (12 kpl).
Selvityksessä mukana olleet asuntonäytöt olivat 35 eri välittäjän näyttöjä. Eniten satunnaisia vierailuja tehtiin Kiinteistömaailman (16 prosenttia), SKV:n (15 prosenttia), OP Kiinteistökeskuksen (13 prosenttia) ja Huoneistokeskuksen (10 prosenttia) näyttöihin.
Kysely tehtiin Ympäristöministeriön toimeksiannosta, ja toimeksiantoa koordinoi Motiva yhdessä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa. Käytännön työhön osallistui opiskelijoita Mikkelin, Satakunnan ja Oulun seudun ammattikorkeakouluista sekä Metropolian ammattikorkeakoulusta pääkaupunkiseudulta.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki