Energianeuvontaan ehdotetaan koordinoivaa toimijaa
Energianeuvonta on tähän asti ollut Suomessa hajanaista toimintaa. Sitran Energiaohjelma järjesti työpajasarjan, jossa energianeuvontaa jo jollain tavalla järjestävät tai selvittelevät tahot yhdessä suunnittelivat uutta energianeuvonnan kokonaisjärjestelmää Suomeen.
– Kansalaiset tietävät jo ilmastonmuutoksen vaaroista, ja monet ovat valmiita myös tekemään jotain asian parantamiseksi. Selkeitä neuvoja siitä, mitä kannattaisi tehdä, on kuitenkin liian vähän tarjolla. Hyvä energianeuvontajärjestelmä voisi olla vastaus tähänkin ongelmaan, sanoo toimialajohtaja Vesa-Matti Lahti Sitrasta.
– Rakentamismääräykset eivät sellaisenaan ohjaa optimaaliseen rakennusten energiatehokkuuteen, ne vain varmistavat vähimmäistason. Rakennusvalvonnan lupaan liittyvällä ennakko-ohjauksella, sitovilla lupaehdoilla ja rakennusvaiheen valvonnalla saadaan kansalaiset tekemään energiatehokkaita rakennuksia, toteaa työryhmässä mukana ollut Oulun rakennusvalvonnan laatupäällikkö Pekka Seppälä.
Energianeuvonnan järjestämistä aletaan nyt työstää eteenpäin työ- ja elinkeinoministeriössä.