Energent osti Risto Lumiahon

SopValm-konserniin kuuluva Energent Oy on ostanut Oulaisissa sijaitsevan Risto Lumiaho Oy:n koko osakekannan 1.11.2011 allekirjoitetulla sopimuksella. Ilmanvaihto- ja lämmöntalteenottolaitteiden kehittämiseen ja valmistukseen erikoistuneet Energent ja Risto Lumiaho Oy ottavat yrityskaupan myötä yhteistyössä merkittävän askeleen kohti tulevaisuuden ympäristötehokasta ilmanvaihdon asiantuntijuutta.
– Risto Lumiaho -yhtiöllä on loistavat tuotteet ja hyvä kilpailukyky pienemmissä pakettikoneissa, joiden kysynnän uskomme tulevaisuudessa vain lisääntyvän. Meillä Energentissä on vahvuutena isojen palakoneiden valmistus ja SopValm-konsernissa vahvaa ohutlevyosaamista. Näin ollen pystymme tarjoamaan entistäkin kattavampia kokonaisratkaisuja asiakkaiden hyväksi. Lisäksi Risto Lumiahon mukaantulon myötä saamme rutkasti lisää ilmanvaihtopuolen osaamista organisaatiomme käyttöön, sanoo Energentin toimitusjohtaja Vesa Rautava.

– Tavoitteemme on olla merkittävä ympäristötehokkaan ilmanvaihdon asiantuntija ja tämä on yksi peruspilari matkalla kohti tavoitetta. Koko SopValm-konsernin tavoitteena on omien tuotteiden lisääminen, joten kauppa tukee strategiaa myös tältä osin, jatkaa Rautava.

– EG-Rtek tuotteiden toisiaan täydentävä synergiaetu on vahva. Osakekaupalla varmistan ja vahvistan Risto Lumiaho -yhtiön kehittämien Rtek-tuotteiden tulevaisuuden näkymiä. Voimme keskittää ydinosaamisemme tuotekehittämiseen ja asiakkaidemme entistä joustavampaan kohtaamiseen ja palveluun, arvio Risto Lumiaho.

www.energent.fi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki