EMC Group muuttuu EMC Talotekniikaksi

Vuonna 2007 perustettu EMC Group Oy:n nimi muuttuu EMC Talotekniikaksi. Sen kahdentoista tytäryhtiön toimintaa muutetaan liiketoimintalähtöiseksi muodostamalla neljä liiketoiminta-aluetta. Toimintatapamuutos astuu voimaan vuoden 2011 alusta lukien.
Nimenvaihdoksen taustalla oli tarve saada konsernin nimi vastaamaan paremmin sen liiketoimintaa.
– Aikaisempi konsernin emoyhtiön nimi, EMC Group, ei kertonut ulkopuolisille toimialasta mitään. EMC Talotekniikan toiminta tulee keskittymään talotekniikan toimialaan, EMC Talotekniikan toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen sanoo.
EMC Talotekniikan liiketoimintayksiköt ovat talotekniikka, linjasaneeraus ja korjausrakentaminen, tekniset palvelut sekä tuotteet ja esivalmisteet. Yhtiön liikevaihdosta talotekniikan osuus on noin 35 miljoonaa euroa, linjasaneerauksen ja korjausrakentamisen 18 miljoonaa, teknisten palveluiden 10 miljoonaa ja tuotteiden ja esivalmisteiden miljoona euroa. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 64 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 350.
Entisten tytäryhtiöiden toiminta jatkuu ennallaan, eikä esimerkiksi asiakassopimuksiin tule mitään muutoksia.
– Tavoitteenamme on kasvattaa jokaista liiketoimintayksikköä noin 10–20 prosenttia vuodessa. Myös uusia yritysostoneuvotteluja käydään parasta aikaa, Liukkonen kertoo.
– Uskomme, että yhtenä kokonaisuutena pystymme palvelemaan talotekniikan asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme entistä paremmin ja tehokkaammin. Jo vuoden 2009 aikana EMC Group kasvoi Suomen neljän suurimman talotekniikkaan keskittyvän yrityksen joukkoon, Liukkonen toteaa.
EMC Talotekniikkaan kuuluvat toimijat tarjoavat omien erikoisalueittensa lisäksi talotekniikan kokonaisratkaisuja uudis- ja korjausrakentamisen alueella. Kohteina ovat asunto-, kerrostalo-, liike- ja teollisuuskiinteistöt.
– Teollisuuskohteiden osuus liikevaihdostamme on kaiken aikaa kasvanut. Tällä hetkellä meillä on isoja teollisuus- ja kaivoskohteita mm. Pohjois-Suomessa, useita asunto- ja kiinteistöyhtiöiden putkisto- ja saneerauskohteita sekä talotekniikan erikoisratkaisuja myös vaativiin kohteisiin, Kauppakeskus Kluuvin saneeraustyöt sekä julkishallinnon kohteita, luettelee Liukkonen.

Lue lisää

Katso kaikki