Elo rakennuttaa Tikkurilaan lähes sadan vuokra-asunnon yhtiön

Elo on allekirjoittanut sopimuksen 89 vuokra-asunnon rakentamisesta Vantaan Tikkurilaan. Vapaarahoitteiset vuokra-asunnot rakentaa SRV. Rakennustyöt käynnistyvät heti ja asunnot valmistuvat keväällä 2017.

Tikkurilan asuntokohde on osa Elon rakennuttamisohjelmaa, jonka tavoitteena on käyttää noin 200 miljoonaa euroa noin 1 000 uuden vuokra-asunnon rakennuttamiseen lähivuosina.

”Käynnistämme uusia kohteita sitä mukaa, kun löydämme asuntotuotantoon sopivia tontteja kasvukeskuksista. Ensi vuonna pyrimme aloittamaan kolme uutta asuntokohdetta pääkaupunkiseudulle”, kertoo Elon kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Timo Stenius.

”Vuokra-asuntotuotanto kasvukeskuksiin sopii hyvin Elon kiinteistösijoittamisen strategiaan. Tavoitteemme on rakennuttaa sellaisia asuntoja, joita markkinoilla eniten kaivataan. Pienillä vuokra-asunnoilla hyvien liikenneyhteyksien päässä kasvukeskuksissa on jatkuvasti kova kysyntä”, sanoo Elon projektinjohtaja Antti Pyötsiä.

”Siihen, että Elo panostaa nyt vuokra-asuntotuotantoon, vaikuttaa osaltaan vuokra-asuntotuotantoa tukeva poikkeuslaki. Laki mahdollistaa eläkeyhtiöille lainarahan käytön vuokra-asuntojen rakennuttamiseen”, Pyötsiä kertoo.

Tikkurilaan rakennettavat asunnot ovat osa viiden asunto-osakeyhtiön korttelia, joka sijaitsee Tikkurilan ydinkeskustassa entisen Toyotan myyntipisteen paikalla. Yhtiöt onkin nimetty Toyotan automallien mukaan: Elolle rakennettavan yhtiön nimi on Verso. Käynnissä on jo Carina-niminen perustajaurakointikohde ja LähiTapiolalle rakennetaan Celica. Suunnitteilla ovat myös Lexus ja Starlet. Kortteliin tulee yhteensä 400 asuntoa noin 800 asukkaalle.

Lue lisää

Katso kaikki