EKE Kotiautomaatio laajentaa Espanjaan
EKE on laajentanut toimintaansa nyt myös Smarthome by EKE -tuotteen osalta Espanjan markkinoille, joilla EKE-Elektroniikka Oy toimii älyjärjestelmien toimittajana.
Järjestelmä on herättänyt mielenkiintoa sujuvan etäkäyttönsä osalta ihmisissä, joilla toinen koti tai loma-asunto sijaitsee ulkomailla. Suomessa EKE:n kotiautomaatioratkaisua on asennettu loma-asuntoihin jo useamman vuoden ajan.
EU:n myötä ihmisten liikkuvuus on lisääntynyt ja ympäri Eurooppaa on muodostunut laajoja pohjoismaalaisyhteisöjä. Ensimmäiseksi tarkennetuksi kohderyhmäksi EKE on valinnut Costa Blancan alueella Espanjassa oleskelevat skandinaavit ja suomalaiset, jotka toivovat sujuvampaa arkea asumiseensa kotiautomaation ja etävalvonnan tuomien mahdollisuuksien kautta.
Alueella EKE tekee yhteistyötä suomalaisten sähköasentajien, espanjalaisten sähköasennusliikkeiden sekä alueella toimivien pohjoismaalaisten kiinteistönvälittäjien kanssa.
EKE:n panostus kotiautomaatiojärjestelmän mobiilikäyttöliittymän kehittämiseen sekä järjestelmän langaton laajennus mahdollistaa laajentumisen kansainvälisille markkinoille sekä helpomman asennettavuuden myös saneerauskohteisiin.
EKE on solminut yhteistyön kahden valvontakameratoimittajan kanssa, joiden tuotteita voidaan nyt entistä paremmin integroida osaksi järjestelmää. Kehitystyön myötä järjestelmä soveltuu entistä luontevammin ja kattavammin myös asuntoihin, jotka eivät ole kokoaikaisessa käytössä.
Smarthome by EKE on EKE-Yhtiöiden Suomessa kehittämä ja valmistama kotiautomaation kokonaisratkaisu, joka on saavuttanut vakaan aseman kohtuuhintaisena automaatioratkaisuna. Järjestelmä on syntynyt satojen EKE-Yhtiöiden rakennuttamien asuntojen asukkaita kuunnellen.
Smarthome by EKE -järjestelmän avulla voi säästää energiaa ja helpottaa rakennuksen ylläpitoa. Se sopii sekä pientaloihin että moderneihin kerrostaloihin. Järjestelmä tunnettiin aikaisemmin nimellä ebts.
EKE-Yhtiöt on suomalainen, vuonna 1961 perustettu Insinööritoimisto Bertel Ekengren Oy:stä kasvanut perheomisteinen monialakonserni, jonka toimialoja ovat asuinalue- ja toimitilarakentaminen sekä toimitilavuokraus, kotiautomaatiojärjestelmien ja junien älyjärjestelmien kehittäminen. Lähes kaikilla mantereilla toimivan EKE-konsernin emoyhtiö on EKE-Finance Oy.