Consti paransi kannattavuuttaan

”Vuosi 2015 oli Constille menestyksellinen. Liikevaihto kasvoi 216 miljoonasta eurosta 256 miljoonaan euroon, joka tarkoittaa 18,6 prosentin kasvua. Suurin osa kasvusta saavutettiin orgaanisesti ilman yritysostoja”, iloitsee Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen.

Consti onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan ja markkina-asemaansa kaikissa liiketoiminnoissaan eli talotekniikassa, julkisivukorjauksissa ja korjausurakoinnissa sekä niihin sisältyvissä palveluissa. Erityisen vahvasti liikevaihto kasvoi julkisivut-liiketoiminnassa ja korjausurakoinnissa.

Sekä liikevaihdon kasvua että tulosparannusta siivitti osaltaan pitkään leutona jatkunut sää, joka mahdollisti erityisesti julkisivukorjausten jatkamisen keskeytyksettä vuoden loppuun asti.

”Koko vuoden oikaistu käyttökatteemme nousi 12,6 miljoonaan euroon eli 4,9 prosenttiin liikevaihdosta, kun vastaavat luvut vuonna 2014 olivat 9,8 miljoonaa euroa ja 4,6 prosenttia liikevaihdosta. Myös tilauskantamme kasvoi sekä edellisen vuosineljänneksen että edellisen tilikauden loppuun verrattuna”, Holopainen sanoo.

Pääkaupunkiseudulla vuosi oli suotuisa kaikille Constin liiketoiminta-alueille. Julkisivut-liiketoiminnassa kehitys oli myönteistä myös Oulussa, korjausurakoinnissa Turussa ja talotekniikassa Pirkanmaalla.

”Uskon korjausrakentamisen kysynnän jatkavan vakaata kasvuaan myös vuonna 2016. Tavoitteemme on jatkaa kannattavaa kasvua vahvistamalla asemaamme Suomen kasvukeskuksissa”, Holopainen kertoo.

Korjausrakentamisella hyvät näkymät

Korjausrakentamisen suhteellinen osuus talonrakennusmarkkinasta on Suomessa kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja on jo suurempi kuin uudisrakentamisen markkina. Yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa korjausrakentamiseen ja kiinteistöteknisiin palveluihin selkeästi vähemmän kuin uudisrakentamiseen.

Korjausrakentamisen tarvetta lisää erityisesti rakennuskannan ikääntyminen. Rakennusten ikääntyminen kasvattaa niiden teknistä korjaustarvetta, kuten tarvetta putki- ja julkisivuremonteille.

Tällä hetkellä Suomessa korjataan pääosin 1960-luvun rakennuskantaa. Seuraavaksi vuorossa ovat 1970- ja 1980-luvun rakennukset, joita on merkittävästi enemmän. Korjausrakentamisessa suurinta kasvua odotetaan seuraavan 10 vuoden aikana edelleen kaupunkien kerrostalojen korjaustarpeesta. Taloyhtiöiden korjaamisesta reilu kolmannes kuluu putkiremontteihin, reilu kolmannes julkisivuihin ja loput muihin rakenteisiin.

Rakennusten ikääntymisen lisäksi korjausrakentamisen, talotekniikan ja kiinteistöteknisen huollon tarvetta lisäävät kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset, kaupungistuminen, tarve muuntaa rakennuksia uuteen käyttötarkoitukseen, taloautomatiikan kehittyminen sekä ikääntyvän väestön synnyttämä tarve esteettömille tiloille.

Suomessa on tällä hetkellä paljon kiinteistöjä, joiden uudistaminen vastaamaan muuttunutta kysyntää lisäisi niiden käytettävyyttä ja parantaisi taloudellista tuottoa. Tyypillisiä rakennusten käyttötarkoituksen muutoksia ovat kasvukeskuksien keskusta-alueiden vanhojen toimi- ja teollisuustilojen muuntaminen esimerkiksi hotelleiksi, asunnoiksi ja palvelutaloiksi. Rakennusten käyttötarkoituksen muutokset ovat olennainen osa Constin palveluja.

Korjausrakentamisen markkinat ovat keskittymässä uudisrakentamisen tapaan kasvukeskuksiin. Teknisesti tarpeelliset korjaukset ovat taantuvissa taajamissa ja haja-asutusalueilla usein taloudellisesti kannattamattomia.

Rakennusteollisuus ry arvioi lokakuun suhdannekatsauksessaan rakentamisen määrän vähentyneen vuonna 2015 prosentin verran viime vuodesta. Korjausrakentaminen on kuitenkin pysynyt vakaalla kasvu-uralla, ja sen tuotannon arvon arvioidaan ylittäneen uudisrakentamisen jo kolmatta vuotta peräkkäin. Korjausrakentamisen on arvioitu kasvaneen 2,5 prosenttia vuonna 2015.

Korjausrakentamisen markkina on hyvin pirstaloitunut Suomessa. Suurten rakennusliikkeiden toiminta on painottunut uudisrakentamiseen, ja korjausrakentamisessa on toiminut lukuisia pieniä toimijoita, jotka ovat yleensä keskittyneet vain yhteen korjausrakentamisen segmenttiin.

Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä liikevaihdolla mitattuna.

Vuosi 2016 lupaa hyvää

Korjausrakentamisen kasvun odotetaan jatkuvan tasaisena vuonna 2016. Rakennusteollisuus ry arvioi lokakuun suhdannekatsauksessaan korjausrakentamisen lisääntyvän vuonna 2016 noin 2,5 prosenttia edellisvuodesta.

Eurooppalainen rakennusalan markkinatutkimuslaitos Euroconstruct arvioi joulukuun ennusteessaan korjausrakentamisen lisääntyvän vuonna 2016 noin 2 prosenttia edellisvuodesta. Yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa korjausrakentamiseen ja kiinteistöteknisiin palveluihin huomattavasti vähemmän kuin uudisrakentamiseen.

Consti arvioi, että sen koko vuoden 2016 liikevaihto kasvaa vuoteen 2015 verrattuna.

Consti Yhtiöt Oyj 2015 (suluissa 2014)
– Liikevaihto 256,2 (215,9) milj. euroa; kasvua 18,6 %
– Käyttökate 10,5 (9,8) milj. euroa ja käyttökateprosentti 4,1 % (4,5 %)
– Liikevoitto 8,4 (7,8) milj. euroa ja liikevoittoprosentti 3,3 % (3,6 %)

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki