Consti ostaa Eleta Talotekniikan

Consti Yhtiöt Oyj ostaa rakennusautomaatiopalveluihin keskittyneen Eleta Talotekniikka Oy:n. Kaupan myötä Constin rakennusautomaatio-osaaminen ja energianhallintapalvelut monipuolistuvat.
Eleta on espoolainen, vuonna 1987 perustettu talotekniikka-alan yritys, jonka liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Kaupan myötä kaikki Eletan työntekijät siirtyvät Constin palvelukseen.
Consti Yhtiöiden pitkän aikavälin liikevaihdon kasvutavoite on 10 prosenttia ja yrityskauppa tukee tätä tavoitetta kasvutavoitetta. Consti Talotekniikka Oy:n liiketoiminnan osuus yhtiön kasvustrategiassa on merkittävä.
”Kasvamme sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Tällä yrityskaupalla vahvistamme merkittävästi rakennusautomaatio-osaamistamme. Pystymme jatkossa tarjoamaan muun muassa energianhallintaan liittyviä palveluja entistä kattavammin”, kertoo Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen.
Eleta Talotekniikan asiakkaat siirtyvät Constin asiakkaiksi, ja olemassa olevat sopimukset jatkuvat ennallaan.
”Uudet asiakkaat sekä palvelukseemme siirtyvä henkilökunta saavat osaamisemme heti täyteen käyttöönsä”, Holopainen kertoo.