CoBuilder paaluttaa asemaansa Suomessa

Yritys toimittaa avoimiin standardeihin perustuvia BIM-ohjelmistoratkaisuja rakennustuotteiden valmistajille ja rakennuttaja- ja urakointiteollisuudelle.

Rakennustuotetietojen ja prosessien digitalisoinnista liiketoimintansa ammentava norjalainen coBuilder on 19 vuoden ajan kasvanut ja laajentanut toimintaansa eri puolilla Eurooppaa. Yritys toimittaa avoimiin standardeihin perustuvia BIM (Building Information Model) -ohjelmistoratkaisuja rakennustuotteiden valmistajille ja rakennuttaja- ja urakointiteollisuudelle.

Yhtiön mukaan kiinnostus sen toimintaa, tuotteita ja palveluita kohtaan on Suomessa ollut voimakkaasti kasvussa. Yhtiö ilmoittaa vahvistavansa paikallisesti toimintaansa perustamalla Helsinkiin sijoitetun myynnin ja markkinoinnin tukitoiminnon.

”Tärkeänä tavoitteena on yhteistyössä suomalaisen rakennusteollisuuden toimijoiden kanssa varmistaa, että alan markkinalähtöiset paikalliset erityistarpeet ja toisaalta viranomaistahojen määräykset otetaan huomioon yhtiön tuotekehityksessä ja pitkän aikavälin strategiassa”, kertoo toiminnan käynnistämisestä Suomessa vastaava Pekka Riikonen.

”Suomalainen rakennusteollisuus on ollut kärkimaita tietomallintamisessa ja avoimien BIM-standardien käyttöönottamisessa. Kuitenkin voidaan sanoa, että ala ei ole vielä täysin pystynyt hyödyntämään digitalisointikehitystä. Uskommekin, että myös Suomessa on suuri tarve digitalisoinnin apuvälineille, sanoo coBuilderin perustaja ja toimitusjohtaja Lars Christian Fredenlund.

Lue lisää

Katso kaikki