Cervi käänsi koronakriisin mahdollisuudeksi

Koronapandemia käänsi ilmanvaihtoalan vahvan kasvajan suunnitelmat päälaelleen.

Cervi jatkoi kasvun tiellä vuonna 2019 ja ylsi 75 prosentin liikevaihdolliseen nousuun. Koronapandemia käänsi ilmanvaihtoalan vahvan kasvajan suunnitelmat kuitenkin päälaelleen. Avain vaikean vaiheen yli löytyi liiketoimintastrategiasta, minkä johdosta yritys uskoo tulevansa kriisistä ulos entistäkin vahvempana.

Sisäilman asiantuntijayritys Cervi on toiminnassaan keskittynyt erityisesti liike- ja asuinhuoneistojen ilmanvaihdon uudistamiseen, ylläpitoon ja huoltoon. Yritys on työskennellyt viikoittain tuhansien asuinhuoneistojen ilmanvaihdon parissa.

Cervin strategian mukaisena tavoitteena oli tänä vuonna asteittain laajentaa toimintaa entistä vahvemmin liike- ja toimitilapuolelle. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat koronapandemian myötä.

– Yhdessä yössä lähes koko asuintalopuolen tilauskanta lykkääntyi ja meidän oli mietittävä uudestaan, kuinka jatkamme eteenpäin. Totesimme, että käytämme hyödyksi tilanteen, missä hotellit, virastot ja koulut seisovat tyhjillään, Cervin toimitusjohtaja Petri Valve sanoo.

Alkoi kova työ, missä kutistuneen liiketoiminnan rinnalle lähdettiin rakentamaan uudenlaista tilauskantaa.

– Korona ikään kuin pakotti meidät aikaistamaan suunniteltua laajentumista liike- ja toimitilapuolelle. Teemme hartiavoimin töitä koko yrityksessä ja olemme saaneet rakennettua hyvän tilauskannan. Joillain toimialueilla tilanne on tällä hetkellä jopa parempi kuin aikaisemmin, Valve jatkaa.

– Meille on ollut tärkeää säilyttää 110-prosenttinen toimintakyky vaikeasta tilanteesta huolimatta. Halusimme antaa entistä enemmän vastuuta myös työntekijöille ja nyt näemme, miten ihmiset ovat rohkeasti tarttuneet uuteen ja kasvaneet osaamisessaan, Valve kiittelee.

Liikevaihdossa 75 prosentin kasvu – yksi kilpailutekijöistä digitaalinen edelläkävijyys alalla

Cervi on noussut muutamassa vuodessa kahdeksan henkilön pienyrityksestä 150 osaajaa työllistäväksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Huhtikuussa julkaistu vuoden 2019 tuloslaskelma näytti 75 prosentin liikevaihdon kasvua liikevaihdon ollessa 10,8 miljoonaa euroa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä vuoden 2019 tulokseen, mikä oli jopa budjetoitua positiivisempi. Kasvu on ollut strateginen painopisteemme ja vuonna 2020 jatkamme samalla tiellä kehittäen etenkin digitaalisia toimintojamme, Valve sanoo.

Cervin pyrkimyksenä on tuottaa parempaa sisäilmanlaatua ja lisätä asumisviihtyvyyttä. Juuri digitaalisuus on yksi syy yrityksen vahvan kasvun taustalla.

– Asiakkaamme pysyy jatkuvasti ajan tasalla projektien tilasta ja parhaimmillaan pystymme järjestelmiemme ansiosta ennakoimaan huoltotarvetta; tarkan seurannan ansiosta mahdollinen vika on usein jo korjattu ennen kuin kukaan ehtii sitä edes huomata, Valve kertoo.

Tuorein ja tärkein osa Cervin digitalisoinnin kehittämistä on vahva panostus ilmanvaihtojärjestelmien modernisointiin yhteistyössä edistyksellistä teknologiaa hyödyntävien laitetoimittajien kanssa.

– Koen, että olemme raapaisseet digitaalisuudesta vasta pintaa. Nykyaikaiset järjestelmät tarjoavat huikeita mahdollisuuksia muun muassa energiansäästöön. Puhdas sisäilma kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän, ja täyden palvelun tarve on kasvanut.

– Viemme parhaillaan eteenpäin IOT-teknologian entistä parempaa hyödyntämistä tarpeenmukaisen ilmanvaihdon ja -huollon tuottamiseksi tekoälyn avustamana. Tavoitteena on aina hyvien sisäilmaolosuhteiden varmistaminen kiinteistöissä sekä energian ja kustannusten säästäminen.

Pääomasijoittaja Saari Partners on kulkenut Cervin matkassa on vuodesta 2018. Yhtiö huomasi  Cervin potentiaalin ja lähti tukemaan heitä kasvussa.

– Saari Partners on meille ikään kuin selkänoja. He ovat olleet taustalla tukena ja tuoneet rohkeutta jatkaa valitulla polulla. Kaksi porukkaa ovat täydentäneet toisiaan ja olemme saavuttaneet hyviä tuloksia. Aiomme selvitä myös tämän korona-ajan yli ja jatkaa eteenpäin entistä vahvempana, Valve toteaa.

Lue lisää

Katso kaikki