Kategoria: Ajankohtaista
Lämpökaivojen poraamiseen tarvitaan nyt toimenpidelupa
Maalämmön hyödyntämiseen tarkoitettujen lämpökaivojen poraaminen ja lämmönkeruuputkistojen asentaminen on muuttunut luvanvaraiseksi raakavesille mahdollisesta aiheutuvan uhan…
Kouvolan keskustaa kehitetään
Kouvolan kaupunki sekä maanomistajat VR-Yhtymä ja Niam-sijoitusyhtiö ovat allekirjoittaneet kaupungin keskustassa olevan matkakeskuksen alueen kehittämistä…
Tampereella EnergiaSaksa-seminaari
Saksalais-Suomalainen Kauppakamari järjestää yhdessä Tampereen energiateknologian osaamiskeskuksen ja D2B-hankkeen kanssa uusiutuvan energian seminaarin Tampereen Työväenmuseo…
LUT:n hakijamäärä laski hieman yhteisvalinnassa
Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteisvalinnan hakijamäärä laski hieman. Kauppatieteisiin ja tekniikkaan ensisijaisia hakijoita oli nyt yhteensä…
EMC Talotekniikka osti TalPron
Lvis-urakoihin, linjasaneerauksiin ja tekniseen huoltoon erikoistunut EMC Talotekniikka Oy on ostanut TalPro Oy:n. Kauppa tukee…
Alfa Lavalilta lämmönvaihtimia venäläiselle öljynjalostamolle
Lämmönvaihtimia käytetään jalostamon tislausprosessissa, jossa raakaöljy esilämmitetään jatkojalostusta varten. Lämmönvaihtimilla otetaan jalostamon muista prosesseista talteen…
NewLiner rekisteröityi Primaplan Select -urakoitsijaksi
Primaplan Select on Rakennuttajatoimisto Primaplanin palvelu, johon päästäkseen urakoitsijan on toimitettava Primaplanille mm. kaupparekisteriote sekä…
YIT hankki rakennusoikeutta Pietarin keskustasta
YIT:n pietarilainen tytäryhtiö YIT Lentek on hankkinut omistukseensa 2,9 hehtaarin suuruisen tontin Pietarin historiallisesta keskustasta.…
YM: Uusista pientaloista jo noin puolet A-energialuokkaa
Suomessa viime vuonna rakennetut pientalot ovat energiatehokkuudeltaan selvästi normirakentamista parempia. Noin puolet pientaloista on A-energialuokkaa,…
Uponorin vuosi käynnistyi vakaasti
Uponor Oyj:n tammi-maaliskuun 2011 liikevaihto oli 173,2 (157,4) miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,2 (1,5) miljoonaa…
