Kategoria: Ajankohtaista
Lujatalon työmaat pyörivät nyt tuulivoimalla
Lujatalon työmaiden kilpailutettu sähkö tuotetaan jatkossa tuulivoimalla. Lisäksi tämän vuoden työmaasähkön kulutus kompensoidaan tuulivoimalla. Tuulivoimaan…
Kodin vaarallisimmat sähkölaitteet liittyvät arkeen ja asumiseen
Vielä muutamia vuosia sitten televisio oli yksi yleisimmistä kodin sähköpalojen aiheuttajista. Nykyään televisio roihahtaa tuleen…
Tulevaisuuden kestävä kaupunkiympäristö rakennetaan tiiviisti
Tämän päivän kaupunkikehitys vannoo monipuolisuuden nimiin. Mixed use on nimi tiiviille rakentamiselle, joka pitää sisällään…
Suurimmat kemialliset riskit lujitemuovi-, rakennus- ja kaivosalan töissä
Työntekijät altistuvat kemiallisille aineille eniten lujitemuovityössä (esimerkiksi veneiden laminoinnissa), rakennusten purkutyössä ja muissa pölyisissä rakennustöissä…
LVI-Talotekniikkateollisuus ry uudistuu
LVI-talotekniikkateollisuus ry muuttaa nimensä lyhyempään ja jäsenistönsä toimialaa paremmin kuvaavaan muotoon Talotekniikkateollisuus ry. Yhdistyksen puheenjohtajaksi…
Kiistelyn sijaan työtä kotimaisille sähköistysalan yrityksille ja työntekijöille
Sähköistysalan työehtosopimuksen voimassaoloaika päättyi 30.9.2014. Sähköalojen ammattiliitto keskeytti 30.10.2014 kaksi kuukautta kestäneet neuvottelut alan työehtosopimuksesta.…

Opiskelija-asuntojen kaukolämpölaskua ja päästöjä leikataan Jyväskylässä
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta aloittaa energiaohjelman, jonka tavoitteena on 15 prosentin säästö ylioppilaskunnan omistamien kiinteistöjen kaukolämpölaskuun.…
Alfa Lavalille ennätyksellinen lämmönsiirrintilaus Kazakstanista
Alfa Laval on saanut ennätyksellisen suuren lämmönsiirrintilauksen kaasu- ja öljyjalostamoon Kazakstaniin. Kaupan arvo on lähes…

Hulevettä imaiseva Hörppö piristää kaupunkitilaa
Sade- ja sulamisvesien johtamiseen ja käsittelyyn uusia ratkaisuja etsineen innovaatiokilpailun voittajat julkistettiin Lahdessa torstaina 20.11.2014.…
Ilmastonmuutos tuo uhkia – sopeutuminen myös mahdollisuuksia
Hallitus on tehnyt periaatepäätöksen kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmasta. Suunnitelma tähtää siihen, että yhteiskuntamme kykenee sopeutumaan ilmaston…
