Kategoria: Ajankohtaista

Haja-asutuksen jätevesisääntely muuttuu
Uuden asetuksen keskeinen muutos on sääntelyn yksityiskohtaisuudesta luopuminen.

Granlundin liikevaihto kasvoi 13 %
Granlundin liikevoitto oli 7,1 miljoonaa euroa. 7 % konsernin liikevaihdosta panostettiin innovaatiotoimintaan.

Toimintamallilla eroon kosteusongelmista
Ympäristöministeriö sekä kiinteistö- ja rakennusala esittävät suosituksen toimintatavoista, joiden avulla rakennusten kosteusongelmia vähennetään olennaisesti.

Johtaja Tuomo Väänänen on menehtynyt
Tuomo Väänänen teki pitkän, muutamaa päivää vaille kahdenkymmenen vuoden työuran Onnisella.
Vaihtelevaa tietoa sisäilman laadusta
Aistinvaraiset kokemukset ja erilaiset mittausmenetelmät tuottavat vaihtelevaa dataa siitä, kuinka hyvää sisäilma oikeastaan on.

Roti 2017: Korjataan kansantalous kuntoon
Tulevaisuuden kehityksen kannalta suurimmat ongelmat ovat kasvava korjausvelka sekä kiinteistö- ja rakennusalan tutkimus- ja kehitystoiminnan vähäisyys.

Joka kolmas taloyhtiö riskiryhmässä
Moni palokuolemista voitaisiin estää, jos turvallisuutta mitattaisiin ja kehitettäisiin systemaattisesti.

KIRA-digi -kokeiluhankkeille yli 520 000 euroa
KIRA-digi-hanke on myöntänyt toisella kokeiluhakukierroksella runsaat 520 000 euroa 19 kokeiluhankkeelle, jotka vauhdittavat kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiota.

Aurelia Turbines voitti energiatehokkuuspalkinnon
Suomalainen Aurelia Turbines voitti Perpetuum 2017 Energiatehokkuuspalkinnon Berliinissä DENEFF:in vuosittaisessa konferenssissa.
Kiinan ilmassa riittää puhdistamista
Kiinan ilmansaasteet ovat valtava kansanterveysongelma, johon ratkaisuja tarjoaa Helsingissä toimiva Aavi Technologies Oy.
