Baanan kupeeseen senioriasuntoja – Kampin Helmi harjakorkeudessa
Eläkevakuutusyhtiö Eteran rakennuttama senioritalo on noussut harjakorkeuteen Helsingin Kampissa. Kampin Helmeen valmistuu lähes sata seniorivuokra-asuntoa.
Kampin Helmi sijoittuu Marian sairaalaa vastapäätä, kevyenliikenteenväylä Baanan ja Pohjoisen Rautatiekadun väliin. Kampin Helmeen valmistuu kaikkiaan 93 seniorivuokra-asuntoa viihtyisine kerhotiloineen. Asuntojen lisäksi kohteeseen tulee pysäköintihalli ja päivittäistavarakauppa. Ensimmäiset asunnot valmistuvat tammikuussa ja loput maaliskuussa.
Kampin Helmen rakennuttaa Etera, ja pääurakoitsija on NCC Rakennus Oy. Kohteen on suunnitellut arkkitehti Kirsti Sivén Kirsti Sivén ja Asko Takala Arkkitehdit Oy:stä.
”Senioriasuntoja on harvoin mahdollista rakentaa uudiskohteeseen näin keskustaan. Sijainti Helsingin keskustan palvelujen äärellä on loistava, ja asunnot ovatkin herättäneet jo runsaasti kiinnostusta”, Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta kertoo.
Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota avaruuteen ja esteettömyyteen. Kampin Helmeen tulee myös mm. kerhotiloja asukkaiden yhteisöllisyyttä tukemaan. Lisäksi Kampin palvelukeskus ja muutkin keskustan palvelut ovat kävelyetäisyydellä.
”NCC:n kannalta on ollut hienoa olla näin haastavan kohteen rakentaja. Keskeinen sijainti ja monipuoliset tilaratkaisut ja arkkitehtuuri ovat tehneet hankkeesta erityisen mielenkiintoisen. Työt ovat projektin aikana sujuneet suunnitellusti ja yhteistyö Eteran kanssa on ollut erinomaista. Uskomme hyvän yhteistyön jatkuvan hankkeen loppuunsaattamisessa ja näkyvän aina loppukäyttäjälle asti”, toteaa NCC Rakennuksen toimialajohtaja Jari Lehtinen.
Etera on yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoittajista miljardin euron kiinteistöomaisuudellaan. Valtaosa Eteran kiinteistösijoituksista on suoria sijoituksia suomalaisiin kiinteistöihin.