Aurubikselle Vuoden Ohutlevytuote -palkinto

Teknologiateollisuus ry:n Ohutlevytuotteet-toimialaryhmän järjestämässä Plootu Fennica -suunnittelukilpailussa etsitään tuotteita, joissa ohutlevyllä on olennainen osa muotoilussa, valmistustekniikassa, rakenteessa tai innovatiivisuudessa.

Tänä vuonna kuudetta kertaa järjestetyssä Plootu Fennicassa on teollisuussarja, muotoilusarja ja oppilaitossarja.

Teollisuussarjan voitti Aurubis Finland Oy:n kuparijulkisivuun arkkitehtonisesti integroidut aurinkolämpökeräimet. Keräimet ovat ulospäin täysin näkymättömiä ja sulautuvat muuhun kuparijulkisivuun. Ideana on antaa arkkitehdille ja rakennuttajalle vapaat kädet aurinkolämmön hyödyntämiseen osana valittua kuparijulkisivua. Tuote on ensimmäisenä maailmassa suunniteltu ja toteutettu Porin uimahalliin, mutta sitä voidaan käyttää erityyppisissä kuparijulkisivuissa. Tuoteinnovaatio perustuu olemassa olevaan Aurubiksen Nordic-arkkitehtuurituoteperheeseen, johon on räätälöity aurinkolämpösovellus.

Aurubiksen ratkaisu valittiin myös koko kilpailun parhaaksi tuotteeksi eli Vuoden ohutlevytuotteeksi. Muotoilusarjan voitti Relicomp Oy:n Dpi -kaivoslaitteen konepeitto ja oppilaitossarjan Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun opiskelijan Noora LiesimaanKorento-valaisin.

http://www.plootufennica.com/

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki