Asuntomessut Kouvolan vanhalle kasarmialueelle

Vuoden 2019 asuntomessualue rakentuu parhaillaan Kouvolan Korialle.

Vuoden 2019 asuntomessualue rakentuu parhaillaan Kouvolan Korialle.

Pioneeripuiston messualue on alun perin venäläisten 1910-luvulla rakentama punatiilinen kasarmialue, jonka vanhat varuskuntarakennukset ovat saaneet uuden elämän asuntoina ja liiketiloina. Kouvolan Korialle syntyvälle uudelle asuinalueelle muuttaa valmistuessaan noin 250 asukasta.

”Pioneeripuistossa on parhaillaan käynnissä 22 kohteen rakentaminen, joista noin puolet on harjakorkeudessa. Osassa kohteista tehdään jo sisätöitä ja toisissa ollaan perustusvaiheessa. Messukohteet valmistuvat omissa aikatauluissaan ja valmista tulee olla toukokuun loppuun mennessä”, projektipäällikkö Sanna Kauppi Kouvolan kaupungilta kertoo.

Kesän 2019 Asuntomessujen ovat alueella on useita korjausrakentamisen kohteita. Messuvieraat pääsevät tutustumaan muun muassa remontoituun Pioneerikouluun, asunnoksi remontoitavaan entiseen Miehistösaunaan ja Upseerin päiväkotiin, joka on aiemmin palvellut pioneeriupseerikerhona.

Kuvateksti: Pioneeripuisto on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, joka saa uuden elämän uniikkeina asuntoina ja liiketiloina. Kuvaaja: Jari Heikkilä

 

Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8.2019.

Lue lisää

Katso kaikki