Asentaja vs. suunnittelija – Miten yhteistyötä voisi parantaa?

Rikkinäinen puhelin. Sellaiseksi kuvailee Vuoden LVI-asentaja Mika Malassu ketjua, jolla tieto asentajan ja suunnittelijan välillä usein kulkee. Kun työmaalla syntyy muutossuunnittelua vaativa ongelmatilanne, asentajan ja suunnittelijan viestinnän välissä on monta välikättä: esimerkiksi projektinjohtaja, projektipäällikkö, työmaan talotekniikkakoordinaattori, mahdollisesti arkkitehtikin.

– Keskustelemme muutostoiveesta suunnittelijaryhmän kanssa, ja vastaus voi tulla asentajalle vasta kahden viikon päästä, sanoo Vuoden LVI-suunnittelija Eveliina Vesalainen. – Aina asentajalta lähtevä viesti ei saavuta suunnittelijaa koskaan.

– Jos suunnittelijan ja asentajan great minds don´t think alike ja suunnittelijan vastaus kestää kaksi viikkoa, olemme voineet tehdä asian jo toisella tavalla. Ratkaisu voidaan joutua purkamaan ja tekemään uudestaan, Malassu jatkaa.

Malassu muistuttaa, että muutossuunnittelu hidastaa työmaalla kyseistä kohtaa tekevän asentajan työn lisäksi myös seuraavia työvaiheita. Jos päätöksiä ei tule nopeasti, ongelmat kertautuvat. Vesalaisen mukaan työmaavaiheen kysymyksiin vastaamiseen varataan kyllä suunnittelijoiden resursseja. Samaan aikaan he ovat kuitenkin kiinni jo uusissa projekteissa – mikä osaltaan hidastaa työmaan kysymyksiin vastaamista. Hän toivoo akuutteihin tilanteisiin työmaan suunnalta ennakointia.

– Kun suunnitelmapaketin on tarkoitus olla valmiina tiettynä ajankohtana ja siihen väliin tulee työmaalta kysymys, koko paletti menee sekaisin. Omissa aikatauluissa pitäisi pystyä pitämään enemmän väljyyttä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, Vesalainen sanoo.

Vesalainen ja Malassu juovat keskustelun ohessa aamukahvia Granlundin Malmin toimistolla. Vesalainen toimii yrityksessä projektipäällikkönä: vastaa muun muassa LVI-suunnittelusta ja sen sisäisestä koordinoinnista. Malassu työskentelee putkiasentajana Saipu Oy:llä ja ohjaa parhaillaan Kilon koulun ja päiväkodin työmaalla putkinokkana kahden asentajan ja yhden harjoittelijan työryhmää. Tänään hänellä on kuitenkin erilainen työpäivä. Malassu on tutustumassa Vesalaisen opastuksella LVI-suunnittelijan työhön.

Suoraan norsunluutorniin

Malassu nostaa esiin ajatuksen asennusurakkaan ohjattavasta muutosrahasta. Ongelmat työmaalla tulevat ensimmäisinä asentajien eteen, ja muutosrahan voisi käyttää muutoksen miettimiseen kuluvaan aikaan. Yleensä Malassu tunnistaa ongelmapaikan jo siinä vaiheessa, kun hän aloittaa jotain lohkoa tai katsoo kuvaa ensimmäisen kerran.

– Teemme muutossuunnittelua joka tapauksessa, nyt se kuuluu tavallaan nokan tehtävään. Oikein pahassa paikassa siihen menee useampi tunti, ja hommaa voivat olla ihmettelemässä myös sähkö- ja IV-nokat ja ehkä väliseinäkaverikin. Ideoimme hommaa ja valitamme siitä eteenpäin. Voisiko muutosraha olla jo olemassa ja meillä valta tehdä päätöksiä? hän pohtii.

Vesalainen nyökyttelee. Silloin aikaa vieviä keskusteluja ei tarvitsisi käydä. Malassu miettii myös, voisiko suunnittelija tehdä työtään työmaakopissa.

– Voisin marssia suoraan norsunluutorniin ja kysyä, mitä haluaisit, että teen tälle, hän sanoo.

– Tai mitä me yhdessä voisimme tehdä, Vesalainen hymyilee. – Toivoisin alalle enemmän ratkaisujen miettimistä yhdessä. Te tiedätte paremmin, miten työmaa toimii. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olemme siisteissä toimistoissamme koettaneet leikkiä, että ”jos asentaja menee näin, niin kyllä se varmaan saa sen”.

Vesalaisen mukaan suunnittelijaa on aikataulupaineiden takia vaikea saada istumaan työmaalle – asiasta on kyllä keskusteltu. Hän miettii kuitenkin, voisiko kohteen tunteva ja tietomallin pyörittämisen osaava uransa alkuvaiheessa oleva suunnittelija istua työmaalla parina päivänä viikossa. Heillä ei yleensä ole rinnalla niin paljon muita projekteja kuin kokeneemmilla suunnittelijoilla.

– Se tukisi suunnittelijan omaakin kehitystä. On aika eri asia olla työmaalla kuin katsoa rakennuksia tietokoneen ruudulta, hän sanoo.

”Aina mallikaan ei näytä hyvältä”

Nyt Malassu ja Vesalainen katsovat rakennusta kuitenkin juuri tietokoneen ruudulta, tietomallista Vesalaisen työpisteellä. Malassua yllättää suunnitteluohjelmistojen suuri määrä ja hitaus – suunnittelijoilla on paljon enemmän töitä kuin hän etukäteen kuvitteli. Hän kokeekin saavansa Vesalaisen työpisteellä todellisuuskuvan siitä, miten paljon lopputuotteen tuottaminen ja vaikka yhden pienen muutoksen tekeminen vievät suunnittelijan aikaa.

3D-malli sen sijaan syntyy helpommin kuin Malassu kuvitteli.

– Ajattelin, että se tehdään erikseen. Mutta sehän piirtääkin itse itsensä, hän sanoo.

– Putket ja kanavat suunnitellaan yleensä 2D:nä ja 3D on siitä tuotos, Vesalainen vastaa.

Isompien työmaiden suunnitteluprosessiin kuuluu Vesalaisen mukaan tekniikan yhteensovitus tietomallintaen, tietomallikoordinaattorin avustuksella.

– Yleensä malli on ihan hyvännäköinen. Ongelmana ovat toleranssit. Niitä ei välttämättä ole tarpeeksi. Tilaaja määrittää tekemisiämme, ja tyypillisesti neliöt halutaan hyötykäyttöön ja alakatto mahdollisimman ylös. Viemäreihin voidaan joutua tekemään mutkia, kun reiät onteloissa eivät olekaan ihan suunnitelman mukaisesti, tai väliseinät ovatkin erilaiset työmaalla kuin suunnitelmissa. Työmaalla tulee pieniä toleranssijuttuja, jolloin malli ei ole ihan todellisuus, Vesalainen sanoo.

– Aina mallikaan ei näytä hyvältä, Malassu vastaa. – Meillä viisti yhdellä työmaalla rosteri 2–3 senttiä tolppaa, vaikka rosterille pitäisi antaa asennukseen eniten tilaa. Siitä kun alkaa tekemään heittoja, se on kaikkein hankalin.

– Emme me suunnittelijat täällä välttämättä ymmärrä, mitä tilaa rosteriputken asennus oikeasti vaatii, Vesalainen sanoo suoraan. – Sellaista ymmärrystä meillä kaikilla ei ole. Ja varmasti pitäisi olla.

Tärkeä asennustila

Vesalaisen mukaan suunnitelman suuriin linjoihin voi olla vaikea vaikuttaa siinä vaiheessa, kun talotekniikkaurakoitsija tulee projektiin mukaan. Silloin yhteensovitus voi olla jo pitkällä ja esimerkiksi reikäkuvat kantavista rakenteista lähetetty.

– Tulee kalliiksi ja hankalaksi porata niitä työmaalla. Mutta tilanteesta ja projektista riippuen mallia ja suunnitelmia voi kyllä siinä vaiheessakin vielä katsoa, löytyisikö vaihtoehtoisia ratkaisuja, hän sanoo.

Malassun mielestä suunnittelijoiden pitäisi ymmärtää asentajien työssä paremmin ennen kaikkea asennustilaa. Kun ahtaaseen tilaan on yhteensovitettu tulo- ja poistoilma, lämmitys, vesi, sähkö, jäähdytys ja viemäri, asentajan pitäisi vielä mahtua asentamaan ne paikoilleen.

– Käytävä voidaan tupata täyteen tekniikkaa. Ymmärrän, että tilaa yritetään säästää ja esimerkiksi arkkitehdit haluavat alakaton mahdollisimman korkealle. Mutta kun ahtaassa tilassa on viisisatainen kanava, käsi yltää juuri ja juuri esimerkiksi kattoon poraamaan kannakkeita. Välillä tuntuu, että suunnittelijoiden maalaisjärki jää jonnekin ja he ajattelevat, että hoitakaa työmaalla, Malassu sanoo.

Vesalainen tunnistaa kannake- ja tilaongelman.

– Asennettavuus on ehkä yksi pullonkaula, mistä meidän pitäisi keskustella arkkitehtien kanssa. On LVI-suunnittelijan tehtävä viedä viestiä asennustilojen tärkeydestä. Mutta monesti arkkitehti haluaa käytävällä alakattoja ylöspäin – he näkevät siellä tyhjän tilan. Meidän pitäisi piirtää asentaja sinne, Vesalainen sanoo.

Kannakkeiden mallintamista suunnittelijoilta ei Vesalaisen mukaan edellytetä, mutta hänen mielestään ne kannattaa leikkauskuviin silti tehdä: ­siinä huomaa, toimiiko suunnitelma vai ei.

– Mielestäni etenkin isoissa hankkeissa suunnittelun asiakirjaluetteloihin pitäisi sisällyttää leikkauskuvat kaikilta pääkäytäviltä.

Malassu kaipaa kuviin myös selkeyttä.

– Kilon koulun ja päiväkodin työmaalla kävimme joka ikisellä lohkolla katsomassa sähkärin kanssa, mihin voi vetää arinat, että me pääsemme tekemään. Sähkäri on yleensä vetämässä tyhjät arinat kaksi kuukautta ennen kuin sinne tulee yhtään kaapelia.

Vesalainen muistuttaa, että työmaan työjärjestys ei välttämättä ole suunnittelupuolelle tuttu: suunnitelmia ei tehdä työjärjestyksen mukaan vaan niin, että kaikki mahtuu ja järjestelmät toimivat.

Malliasennuksia ja hässäkkäkohtia

Malassu pohtii, voisiko urakoitsija tehdä tietomallista tunnistetuista pahimmista paikoista malliasennuksen.

– Kun malli on tehty, työmaalla asennusta ei periaatteessa voi enää mokata. Euro on kirosana, mutta jos saamme malliasennuksen avulla koko urakan valmiiksi kuukautta aikaisemmin, paljonko siinä säästyy?

Vesalaisen mielestä malliasennuksia kannattaa tietomallin ”hässäkkäkohdissa” miettiä – mutta ne ovat usein juuri sellaisia kohtia, jotka eivät toistu.

– Suunnittelija voisi pyytää, että asennusteknisesti haastavia kohtia käytäisiin etukäteen läpi. Ei niin, että ne tulevat silmille vasta asennusvaiheessa, hän ehdottaa.

Malassun mielestä haastavat kohdat kannattaisi merkitä suunnitelmiin erikseen.

– Kun tila on fyysisesti olemassa, voisimme mennä tsiigaamaan, onko siinä ongelmaa. Siinä vaiheessa on vielä kuukausi pelivaraa ennen kuin aletaan asentaa.

Tunnistaako Vesalainen nämä haastavat paikat – olisiko ne mahdollista merkitä suunnitelmiin?

– En sano, että osaan jokaisen kohdan sieltä pointata. Mutta kyllä mallista haasteelliset paikat näkee.

Työmaan hommiin

Joulukuun aamu aukeaa Kilon koulun ja päiväkodin työmaalla. Malassu antaa Vesalaiselle hitsausmaskin ja demonstroi, miten paljon hitsauskalusto vie asennuksessa tilaa: jos rosteriputket olisi suunniteltu keskelle linjaa, asentamaan ei olisi päässyt kummaltakaan puolelta.

– Sinne pääsee pään kanssa sivusta, mutta sitten kädet eivät enää riitä. Pyrimme asentamaan pahimmat ensin, mutta aina se ei ole mahdollista esimerkiksi materiaalin saatavuuden takia, Malassu kertoo.

Malassun opastuksella Vesalainen hitsaa, rälläköi ja asentaa elämänsä ensimmäistä kertaa hanan.

– Voisin hiihtää täällä kuukauden perässäsi ja katsella mitä teet, hän sanoo Malassulle.

Se olisi molempien mielestä ylipäätään hyödyllistä: että suunnittelijat tutustuisivat työmaihin. Malassu muistuttaa, että monet vanhemman polven suunnittelijat ovat pyörineet työmailla apuna jo alaikäisinä – ja näkevät ehkä juuri siksi hyvin kokonaiskuvan. Kaksikolla syntyy ideoita: Suunnittelijaopiskelijoiden opintoihin voisi kuulua pakollinen työmaajakso. Suunnittelijoille taas työmaajaksoja voisi järjestää lisäkoulutuksena.

Vesalaista yllättävät työmaalla eniten päivittäin toistuvat hankalat työasennot. Malassu toivoisikin suunnittelijoiden ajattelevan enemmän sitä, mihin ihminen taipuu. Kaikki asentajat eivät ole myöskään nuoria, eivätkä paikat siksi ehkä kestä enää kaikkia asennusasentoja.

– On työvaiheita, joissa istut kuukauden ilman selkänojaa jonkun kaapelikelan päällä ja hamputat vaikka kaksisataa kulmasulkua. Teet samaa toistoa koko päivän, pyörität hampun ja kitin. Mutta sille ei oikeastaan voi tehdä mitään, Malassu sanoo.

Lisää ymmärrystä

Työmaapäivän päätteeksi Malassu ja Vesalainen pohtivat toisen työhön tutustumisen synnyttämiä ajatuksia. Ymmärrys on lisääntynyt puolin ja toisin.

– Yritän vastaisuudessa taistella suunnitteluryhmässä siitä, että asennustilaa jätetään entistä enemmän. Ja aion jättää hitsattavat putket sivuun. Kuvia pitäisi saada myös työmaan käyttöön ja katseltavaksi aikaisemmin.

Malassu korostaa myös mahdollisimman yksinkertaisten suunnitelmien merkitystä.

– 45 asteen kulmat ovat myrkkyä. Kupariin niitä löytyy valmiina, mutta mustalle putkelle ja rosterille kun hitsataan, joutuu rälläköimään itse. Ja rosteri on hankalampi hitsata, kun siinä on niin paljon tarkempaa se, ettei saumaan jää rakoa. Kulma pitää osua aika hyvin kohdilleen, hän sanoo.

Malassu jää vielä miettimään, miten voisi vaikuttaa yhteistyön sujuvuuteen asentajien ja suunnittelijoiden välillä – muiden tekemisiin kun on hankala vaikuttaa.

– Voit sanoa, että jätetään ne capslockit sähköposteista pois, Vesalainen nauraa.

Seuraavaksi Vuoden LVI-asentaja ja Vuoden LVI-suunnittelija tapaavat lentokentällä. Luvassa on kilpailuvoittojen palkinnoiksi saatu opintomatka Tanskaan. Sinne lähdetään sulassa sovussa.

Juttu on julkaistu alun perin Talotekniikka-lehden numerossa 1/2023.