Aritermille myyntiyhtiö Ruotsiin
Lämmitystekniikkaa uusiutuville polttoaineille kehittävä, valmistava ja markkinoiva Ariterm Oy on perustanut Skandinavian myyntiä ja markkinointia varten tytäryhtiön Aritem Systems Ab:n Ruotsiin.
– Ariterm Systems Ab:n kautta tavoitteemme on saavuttaa merkittävä asema bioenergiaa käyttävissä lämpökeskuksissa ja lämmitysjärjestelmissä Ruotsin lisäksi myös Norjan markkinoilla, jossa biolämmitys yleistyy huomattavasti Suomea kiivaammassa tahdissa, sanoo Ariterm Oy:n toimitusjohtaja Petteri Korpioja.
Ruotsissa on paljon öljylämmityksestä eroon hakeutuvia kiinteistöjä, sillä Ruotsin lainsäädäntö suosii verotuskäytännöillään voimakkaasti bioenergiaan siirtymistä. -Olemme Skandinavian johtava biolämmitysjärjestelmien valmistaja 60 kW-3 MW -kokoluokassa asuinkiinteistöistä alueellisiin lämpölaitoksiin ja teollisuuteen. Tavoitteenamme on uuden yhtiön avulla kasvattaa merkittävästi suoraa myyntiä Ruotsin ja Norjan markkinoille, sanoo Korpioja. Esimerkiksi pellettiä käytetään Ruotsissa yli kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna.
Ariterm Systems Ab:n myyntipäälliköksi on palkattu biolämmittämisen asiantuntija Matz Hermansson ja projektipäällikköksi Dan Norman. He ovat työskennelleet aikaisemmin Swebo Bioenergi Ab:ssa, josta heillä on usean vuoden kokemus Aritermin valmistamista lämpökeskuksista.