Are osti Nykänen & Liukun

Kerran näinkin päin: talotekniikkayritys ostaa rakennusliikkeen. Talotekniikka- ja kiinteistöpalvelualan yritys Are Oy on ostanut Hämeessä ja Keski-Suomessa toimivan korjausrakentamiseen erikoistuneen Rakennusliike Nykänen & Liukku Oy:n.
”Laajennamme tarjontaamme korjausrakentamisessa kevyiden facelifting-palveluiden lisäksi kokonaisvaltaisiin asuinkiinteistöjen ja toimistorakennusten linjasaneerauksiin�?�, kertoo Are Oy:n toimitusjohtaja Jussi Piipponen.
Hän sanoo, että kauppa myötäilee strategiaa, jonka mukaisesti Are on korjausliiketoimintaan lähtenyt. Pääpaino on linjasaneerauksissa, eikä Are havittele muuttumista rakennusliikkeeksi.
”Kyllä me pysymme omassa ruudussamme. Rakennustöiden osuus voi silti linjasaneerauksessakin olla kaksi kolmasosaa. Asiakkaalle tällainen remontti on todellinen tuhannen taalan paikka, ja hän haluaa sekä kokonaispalvelun että takuun yhdeltä luukulta. Tämä uusi tiimi tuo mukanaan sellaista asiantuntemusta, joka mahdollistaa entistä monipuolisemman asiakaspalvelun�?�, Piipponen sanoo.Rakennusliike Nykänen & Liukku on vuonna 1987 perustettu perheyritys, jonka liikevaihto vuonna 2006 oli n. 10 miljoonaa euroa. Koko 70 hengen henkilöstö siirtyy yrityskaupan mukana. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Kari Mäenpää, joka on aiemmin toiminut hallituksen jäsenenä ja operatiivisena johtajana.

http://www.are.fi/FI/Uutiset/lehdistotiedote_nykanen.htm

Lue lisää

Katso kaikki