Anssi Salonen perää blogissaan huippuosaamista
Rakennetun ympäristön huippuosaamisen keskittymä RYM Oy:n tutkimusjohtaja Anssi Salonen kysyy blogi-kirjoituksessaan, missä ovat rakennetun ympäristön huippuosaajat, jotka olisivat verrattavissa esimerkiksi lääketieteessä huippu-uran tehneeseen Leena Palotiehen.
– Vuoden verran RYMisteltyämme olemme tavanneet lukuisia rakennetun ympäristön osaajia, mutta liian harvoin voidaan kuitenkaan puhua todellisista huipuista. Nekin muutamat, joilla olisi mahdollisuus nousta kansainväliseen arvostukseen, tuntuvat olevan turhan vaatimattomia, Salonen kirjoittaa.
– RYM on perustettu luomaan ja tukemaan näitä rakennetun ympäristön huippuosaajista muodostuvia keskittymiä. Tässä meillä on kolme tietä. Voimme nostaa alan yleistä osaamista. Voimme tukea hyvässä globaalissa nousussa olevia osaajia. Voimme myös tuoda esiin uusia osaamisalueita.
– Nyt RYMin toisena vuonna meillä on aika tunnistaa ensimmäiset potentiaaliset huippuosaajat. Tehdään heistä RYM-listaus keskustelun pohjaksi! Vertailun metodisen puolen kehittämisen arvioinnin sijaan paukut kannattaa laittaa osaajien esiin nostamiseen ja heidän globaalin tunnettuutensa tukemiseen, Anssi salonen toteaa.www.rym.fi