Älyratkaisuja yhteistyönä

On tärkeää, että energiankulutusta voidaan siirtää niille tunneille, jolloin tuotantoa on runsaasti.

Fortum ja Bonava ovat aloittaneet älykkääseen asumiseen liittyvän kaupallisen yhteistyön Ruotsissa. Ratkaisua kehitetään sekä kerrostalo- että omakotiasukkaiden tarpeisiin, ja sen arvioidaan olevan asennusvalmiina vuoden loppuun mennessä.

Yhteistyö sai alkunsa Smart Energi -pilottihankkeesta Tukholman Norra Djurgårdstaden -kaupunginosassa, jossa Bonava on yksi alueen asuntorakennuttajista ja Fortum toimii pilottihankkeen energiakumppanina.

”Tulevaisuuden energiasysteemissä energian tuotanto on yhä enemmän riippuvainen sääolosuhteista. On tärkeää, että energiankulutusta voidaan siirtää niille tunneille, jolloin tuotantoa on runsaasti. Nyt kehitteillä olevan ratkaisun avulla asukkaiden energiankulutusta voidaan helposti säädellä asumismukavuudesta tinkimättä”, sanoo älykkäistä asumisratkaisuista Fortumissa vastaava Rami Piik.

Älykkäässä kodissa olevan näytön avulla asukkaat voivat seurata ja hallita veden, energian ja lämmön kulutusta sekä ohjata valaistusta, kodinkoneita ja sähkölaitteita. Lisäksi järjestelmä sisältää murto-, tulipalo- ja vesivahinkohälytykset. Asukkaat voivat hallita ja ohjata kotiaan joko erillisen näytön tai oman matkapuhelimensa avulla.

”Älykkäiden asumisratkaisujen tarkoituksena on luoda viihtyisiä koteja, joissa asukkaiden on helppo elää kestävällä tavalla. Kulutuksen visualisoinnin, analysoinnin ja optimoinnin avulla asukkaat voivat säästää jopa 20 % omasta energiankulutuksestaan”, Rami Piik kertoo.

Ratkaisujen asennukset uusiin Bonava-koteihin aloitetaan vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Bonavan suunnitelmien mukaan viiden vuoden kuluttua kaikki uudet Bonava-kodit Ruotsissa sisältävät älykkäitä asumisratkaisuja.

INFO: Bonava

  • NCC:stä eriytetty Bonava on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista asuntorakennuttajista. Se toimii Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 1400 ammattilaisen voimin. Liikevaihto on vuosittain noin 1,4 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.
Mainos

Lue lisää

Katso kaikki