Admicom finaaliin European Small and Mid-Cap Awards 2019 -kilpailussa
Admicomin valintaa kolmen parhaan joukkoon on perusteltu yhtiön poikkeuksellisella menestyksellä omalla toimialallaan sekä positiivisella erottautumisella joukosta.
Admicom Oyj on valittu kolmen parhaan yrityksen joukkoon Star of 2019 -kategoriassa vuosittain järjestettävässä European Small and Mid-Cap Awards -kilpailussa. Voittajat julkistetaan Brysselissä marraskuussa.
”Jyväskyläläisenä yhtiönä meillä on syytä riemuita myös kotiseudun puolesta, sillä Keski-Suomi on saanut Euroopan laajuisen kilpailun finaaliin lisäksemme myös Harvia Oyj:n International Star -kategoriassa”, kertoo Admicomin toimitusjohtaja Antti Seppä.
Euroopan komissio on perustanut kilpailun vuonna 2013 pyrkimyksenään antaa tunnustusta Euroopan pienemmille pörssiyhtiöille. Voittajat valitaan neljässä eri kategoriassa ja yhtiöille annetaan huomiota kilpailun aikana sekä verkossa että palkintojenjakotilaisuudessa 12.11.2019 Brysselissä.
Tapahtumaa ovat järjestämässä myös pörssiyhtiöitä edustava EuropeanIssuers sekä Euroopan pörssejä edustava European Securities Exchanges Federation (FESE).
Admicom on valittu omaan kategoriaansa noin 27 ehdokkaasta 12 maasta, jotka on listattu kymmeneen eri Euroopan pörssiin.
Voittajan valitsee riippumaton, korkean tason tuomaristo, jota johtaa Euroopan komissio. Tuomaristo koostuu eri alueiden, kuten akateemisen, varainhoidon, osakevälityksen ja tiedotusvälineiden maailman edustajista.
Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen yritys sekä ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiöllä on yli 130 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella ja Oulussa sijaitsevissa toimipisteissään.