Aalto-1 on Suomen ensimmäinen satelliitti

Viestintävirasto on myöntänyt Aalto-yliopistolle radioluvan, joka oikeuttaa käyttämään radiolähetintä Aalto-1 -nimisessä satelliitissa. Aalto-1 on Suomen ensimmäinen satelliitti ja radiolupa ensimmäinen Viestintäviraston satelliitille myöntämä.

Satelliittihanketta johtaa Aalto-yliopiston radiotieteen ja -tekniikan laitos, mutta projektissa on mukana suomalaista avaruusosaamista myös muista yliopistoista ja teollisuudesta. Satelliitti on suunniteltu ja rakennettu pääosin opiskelijavoimin Aalto-yliopiston opinnäytteiden ja kurssisuoritusten yhteydessä.

Aalto-1 on pieni, vain 4 kg painava piensatelliitti. Sen mukana avaruuteen testattavasi viedään uusinta suomalaista teknologiaa, kuten VTT:n rakentama uuden sukupolven spektraalinen kaukokartoituskamera, Ilmatieteen laitoksen rakentama, jarrunakin toimiva sähköpurjelaite sekä pieni säteilymittari, jonka ovat rakentaneet Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijat ja tutkijat. Radiolupa mahdollistaa Aalto-1 -satelliitin laukaisun suunnitellusti vuoden 2015 lopulla ja sen myötä myös Suomesta tulee avaruusvaltio.

Aalto-1 kiertää maapalloa läheltä napoja kulkevalla radalla keskimäärin noin 600 km:n korkeudessa ja tulee vuorokauden aikana näkyville kaikkialla maailmassa. Satelliitin lähetys saattaisi häiritä muita samoilla taajuuksilla vastaanottavia radioasemia. Tämän vuoksi satelliitin taajuuksien käyttö edellyttää maailman kattavaa kansainvälisen radio-ohjesäännön mukaista hyväksyntämenettelyä, jonka Viestintävirasto käynnisti Aalto-1 -satelliitille vuonna 2013.

Kansainvälisen televiestintäliiton ja useiden hallintojen kanssa käyty kirjeenvaihto ja lopulta taajuuksien rekisteröinti kesti 16 kuukautta. Radiolupa myönnettiin 16.3.2015 ja se on voimassa viisi vuotta.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki