A-Insinöörit: uusi johto, uutta toimintaa

Rakennuttamisen, rakennesuunnittelun ja infrasuunnittelun konserni A-Insinöörit liittää palveluihinsa rakennusakustiikan ja ympäristömeluselvitysten suunnittelupalvelun sekä näihin liittyvät mittauspalvelut.

– Uskon, että jatkossa akustiikkasuunnittelun merkitys tulee entisestään korostumaan rakennushankkeissa, eikä pelkästään sen takia, että tulevaisuudessa rakentaminen kaupungeissa suuntautuu tässä mielessä yhä vaativampiin paikkoihin, kuten rataverkoston varteen, sanoo hallituksen puheenjohtaja, vt. toimitusjohtaja Heikki Käkönen.

Uusien palvelujen lisäksi A-Insinööreille on tulossa uusi toimitusjohtaja: tekniikan tohtori Jyrki Keinänen aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2014. Samalla Keinäsestä tulee yhtiön osakas.

Keinänen siirtyy A-Insinööreille Sweco PM Oy:stä, jossa hän on viimeiset viisi vuotta toiminut toimitusjohtajana. Sitä ennen Keinänen toimi kahdeksan vuotta toimitusjohtajana Suomen Rakennusinsinöörien liitossa ja aiemmin erilaisissa rakentamisen johtotehtävissä Suomessa ja ulkomailla.

 A-Insinöörit  toimii Espoossa, Tampereella, Turussa ja Porissa. Työntekijöitä on 400, ja vuoden 2013 liikevaihtotavoite on noin 40 miljoonaa euroa.

 www.ains.fi

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki