175 asuntoa Arabianrantaan
Skanska rakentaa Helsingin Asuntotuotantotoimistolle (ATT) 175 asuntoa Kaanaankadulle Helsingin Arabianrantaan. Kahdeksankerroksiseen kerrostaloon tulee 62 asumisoikeusasuntoa Helsingin Asumisoikeus Oy:lle ja 113 vuokra-asuntoa Kumpulan Kiinteistöt Oy:lle. Rakentaminen aloitetaan maaliskuussa 2010, ja asunnot ovat valmiita tammikuussa 2012.
”Rakennus muodostaa Hämeentien varrella sijaitsevien liikerakennusten kanssa länsipuolelleen suuren korttelipihan. Uudisrakennusten kadun puoleiset julkisivut ovat puhtaaksi muurattua tiiltä, ja sisäpihan puolella julkisivut monimuotoisia valkobetonielementtejä. Rakennuksesta avautuu lähes esteetön näkymä Vanhankaupunginlahdelle sekä Verkatehtaan puistoon”, kertoo arkkitehti Risto Huttunen arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen Oy:stä.
”ATT:n tavoitteena on tuottaa lähes 1400 uudisasuntoa vuonna 2010. Asunnoista valtaosa on valtion korkotukilainalla tuotettavia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja, mutta myös Hitas-omistusasuntoja käynnistetään aikaisempia vuosia enemmän. Peruskorjauskohteet mukaan lukien ATT:n rakentamisinvestoinnit tulevat olemaan yli 300 miljoonaa euroa vuonna 2010. Arabianrantaan nyt toteutettava kohde on yksittäisistä kohteista suurin. Kohteiden työllistämisvaikutus rakennusalalle on n. 5100 henkilötyövuotta”, kertoo ATT:n toimitusjohtaja Sisko Marjamaa.
”Skanskalla on parhaillaan rakenteilla ATT:lle lähes 600 asuntoa eri puolilla Helsinkiä, ja ATT on Etelä-Suomen asuntorakentamisyksikkömme suurin asiakas. Kilpailu-urakointi on aina ollut merkittävä osa Skanskan asuntotuotantoa, viime vuosina 50-60 %”, kertoo johtaja Ilpo Luhtala Skanskasta.