YIT:n vuoden 2008 tulos ennen veroja laskee viimevuotisesta
YIT Oyj arvioi, että vuonna 2008 yhtiön liikevaihto kasvaa, mutta tulos ennen veroja laskee viimevuotisesta. Arvio tuloskehityksestä on heikentynyt, koska asuntokysyntä Suomessa ja rakentamisen määrä Baltian maissa on vähentynyt edelleen. Koko vuoden arvio tarkentuu seuraavan osavuosikatsauksen yhteydessä.
Aikaisemmin YIT arvioi, että vuoden 2008 liikevaihto ja voitto ennen veroja kasvavat viimevuotisista. Lisäksi yhtiö totesi yleisen talouskehityksen lisääntyneen epävarmuuden voivan heikentää loppuvuoden tuloksen kehittymistä.
Lue lisää
Katso kaikki
Lämpöpumppujen läpimurto

Tokmannin uuteen logistiikkakeskukseen Mäntsälään asennetaan kattovoimala

Simon Elo Talotekniikkaliiton yhteiskuntasuhdepäälliköksi
