Viime vuonna helteen vuoksi kuoli lähes 400 suomalaista

Viime kesän pitkittyneestä helleaallosta aiheutui noin 380 ennenaikaista kuolemaa, kertoo Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n tiedote.

Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden tekemästä selvityksestä.

Helteen rasituksiin yksi luonnollinen lääke on asuntojen viilentäminen. Ilmalämpöpumppujen ja jäähdyttimien kauppa onkin viime kesän helteiden vuoksi kiitettävästi vilkastunut erityisesti kerrostaloasuntoihin.

Ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan taloyhtiön lupa. Valtaosa yhtiöistä toimiikin asukkaidensa edun mukaisesti ja myöntävät luvat jouhevasti. Noin 20 000 kerrostaloasuntoon on jo asennettu jäähdytys ilman ongelmia. Tänä vuonna niitä asennetaan 10 000 lisää.

Kaikissa taloyhtiöissä homma ei kuitenkaan suju, toteaa Suomen Lämpöpumppuyhdistys  SULPU ryn toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen.

”Meille tulee aivan liian paljon epätoivoisia yhteydenottoja asukkailta tai heidän omaisiltaan, joissa asukas ei pysty kuumuuden vuoksi, terveysriskittä asumaan helteellä asunnossaan eikä taloyhtiö myönnä lupaa jäähdytyksen asentamiselle. Taloyhtiön kieltoperusteet ovat yleensä perustelemattomia, väärin perusteltuja, perehtymättömiä tai mielipiteitä: ”tulee ehkä niitä ongelmia äänen, kondenssin, rakenteiden kanssa”, ”on tässä selvitty näihin päiviin saakka ilmankin.”

”Laiskuutta, tietämättömyyttä, kateutta, välinpitämättömyyttä taloyhtiön hallinnolta, jonka pitäisi aina ajatella asukkaidensa etua. Todellisia esteitä asentamiselle löytyy ani harvoin, jos ollenkaan. Taloyhtiön luvassa voidaan tarvittaessa hoitaa talokohtaiset huomioitavat tekijät luvan ehdoissa mainituin todellisin teknisin rajoituksin ja vastuin.”

Myös muita ilmiöitä ilmalämpöpumppujen kerrostaloasennusboomista on tullut. Ilmalämpöpumpun asennuksen valvonnasta hurjimmat isännöitsijän esittämät laskut ovat olleet jopa 500 euroa.

Yleensä tällaista valvontaa taloyhtiön taholta ei edes tarvita. Isännöitsijällä ei ehkä ole parasta mahdollista asiantuntemusta valvontaan ja käytännössä asialliset ilmoitukset taloyhtiölle riittävät ja niiden käsittelyt pitää taloyhtiön sopia kuuluvaksi isännöitsijän normaaliin toimenkuvaan.


 

Kiinteistöliiton, SULPUn, Kiinteistöliitto Uusimaan ja Rakennustiedon laatima ” Kerrostaloasunnon viilennys ilmalämpöpumpulla (ILP) – ohje taloyhtiöille osakkaan omaan muutostyöhön” löytyy linkistä https://issuu.com/kiinteistoliit…/docs/ilmalampopumppu-ohje_ . Siitä selviää taloyhtiölle luvan myöntämisessä huomioitavat seikat.

Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry vetoaa taloyhtiön hallituksiin ja yhtiökokouksiin.

 

Lue myös uusimman Talotekniikka-lehden juttu Ilmalämpöpumppuihin tarvitaan taloyhtiön lupa

Kommentit

    Hannu Sipilä
    22.6.2019 15:14

    Estä ylilämpö aurinkosuojauksella. Se on egologinen ja energiatehokkain tapa poistaa jäähdytystarve kokonaan esim. Kerrostaloissa.

Jätä kommentti

*

*