Uusiutuvan energian osuus kasvoi Lappeenrannassa

Uusiutuvan energian osuus Lappeenrannassa on viimeisimpien laskentatietojen perusteella 85 prosenttia kaikesta käytetystä energiasta.

Uusiutuvan energian osuus Lappeenrannassa on viimeisimpien laskentatietojen perusteella 85 prosenttia kaikesta käytetystä energiasta.

Kolmessa vuodessa osuus on kasvanut 7 prosenttia. Uusiutuvan energian suuri osuus Lappeenrannassa selittyy prosessiteollisuuden sivutuotteena saatavan puuperäisen energiajakeen, pääasiassa kuoren hyötykäytöllä.

”Esimerkiksi rakennusten uusiutuvan energian lisääminen on yksi seuraavista tavoitteista”, kertoo projektipäällikkö Ville Reinikainen Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta.

Sähkön osalta Lappeenrannan kaupunkikonserni siirtyi 2017 EKO-ympäristömerkityn ja päästöttömän sähkön käyttäjäksi. Kuntakatselmuksen mukaan uusiutuvan energian osuus kaikesta sähköstä oli 67,4 %, kun jätetään huomiotta siirto- ja tuotantohäviöt. Uusiutuvan energian potentiaalia on edelleen käyttämättä 1200 GWh verran.

Kuntakatselmuksessa otettiin lähempään tarkasteluun 28 kaupungin rakennusta ja niille laadittiin uusiutuvan energian lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Näistä noin viisi luokiteltiin olevan tilanteessa, jossa toimenpiteet on jo päätetty toteuttaa tai jatkaa hankkeen selvitystä. Uusiutuvan energian kuntakatselmuksen raportti on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

 

Lue myös: Energia- ja ilmastotyötä Etelä-Karjalassa

Lue lisää

Katso kaikki