Uponor sulkee Kanadan tuotantolaitoksensa
Uponor sulkee Kanadan tuotantolaitoksensa Saint Johnissa, New Brunswickissa. Tehtaan sulkeminen perustuu aiemmin julkistettuun kustannussäästöohjelmaan sekä pyrkimykseen mukauttaa kustannustaso vaisuina jatkuviin rakennusmarkkinoihin.
Uponorin konserninlaajuisen kustannusleikkausohjelman tavoitteena on leikata rakenteellisia kustannuksia noin 30 miljoonalla eurolla vuoden 2009 aikana. Ohjelman arvioidaan koskettavan yli 200:aa työntekijää.
Yhtiön Saint Johnin tuotantolaitoksen sulkeminen koskettaa noin 80:tä työntekijää. Uponor tukee työntekijöitä siirtymävaiheessa tarjoamalla uudelleensijoittumisohjausta sekä erorahapaketteja. Yhtiön Apple Valleyn tuotantolaitokselle Minnesotaan tullaan myöhemmin rekrytoimaan työntekijöitä, mikä vaikuttaa henkilöstövähennyksen kokonaismäärään.
Saint Johnin tuotantolaitoksen sulkemisen avulla Uponor voi parantaa toiminnallista tehokkuuttaan vastauksena markkinatilanteeseen. Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Uponor pyrkii hyödyntämään uusia mahdollisuuksia ja keskittämään toimiaan strategisiin kasvuhankkeisiinsa Pohjois-Amerikassa, kuten tuotekehitykseen, Apple Valleyn tuotantolaitoksen investointeihin sekä uuteen jakelukeskukseen.