Tornitalorakentaminen jatkuu Oulussa

Skanskalla on suunnitelmissa 13- ja 16-kerroksisten asuintalojen rakentaminen Vaaranpihan kortteliin kauppakeskus Valkean viereen.

Vaaranpiha on suunniteltu Oulun ydinkeskustaan. Tornitalot toteuttavat nykyaikaista, tiivistä kaupunkiasumista, joka on myös ekologista ja ympäristötehokasta.

”Rannan ja radan väliin jäänyt keskusta-alue ei mahdu enää laajenemaan sivulle, joten keskusta-asuntojen kysynnän kasvaessa on luonnollista tiivistää kortteleita ja laajentaa ylöspäin. Keskusta-alue tiivistyy, keskustaan saadaan lisää asumista, ja palvelut sen myötä kehittyvät. Asemakaavoituksen valmistuttua pystymme lähtemään liikkeelle nopeasti, jolloin rakentaminen voi käynnistyä vuonna 2019”, kertoo Skanska Kotien aluejohtaja Mikko Herva.

”Tornitaloasuminen on uudehko asumismuoto, joka kiinnostaa vaikka oma koti ei olisikaan ylhäällä. Toki monien asiakkaidemme palaute on, että tornitaloasumisessa ylemmistä kerroksista avautuvat näkymät houkuttelevat”, Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma toteaa.

”Keskustan korkeat rakennukset ovat perinteisesti sijoittuneet kaupunginojan ja sitä ympäröivän puistoketjun varrelle. Sijainti ja hanke on tärkeä Oulun kaupunkikuvan kehittymisen kannalta”, kertoo arkkitehti, SAFA Pave Mikkonen.

Tornitalorakentamisen edelläkävijänä Skanska on rakentanut asuintornitaloja eri puolille Suomea 1990-luvulta lähtien.

Jätä kommentti

*

*