SuLVIn uusi toiminnanjohtaja Samuli Könkö: ”LVI-ala kaipaa parempaa arvostusta”

Könkön mukaan SuLVIn tärkeä tehtävä on liputtaa LVI-alan merkityksellisyyttä sekä alan sisällä että sen ulkopuolella.

SuLVIn koulutuspäällikkönä kaksi vuotta toiminut Samuli Könkö aloittaa 1.2.2020 liiton toiminnanjohtajana. Könkön mukaan SuLVIn tärkeä tehtävä on liputtaa LVI-alan merkityksellisyyttä sekä alan sisällä että sen ulkopuolella. Esimerkiksi rakennusten päästöjä pystyttäisiin leikkaamaan pienilläkin toimenpiteillä.

Teksti: Piritta Porthan

Lue Samuli Könkön henkilöhaastattelu 30.1. ilmestyvästä Talotekniikka-lehden numerosta 1/2020.

Vanhan kliseen mukaan vesi tulee hanasta ja sähkö pistorasiasta. Moni kuluttaja ei asiaa sen enempää mietikään, ja me suomalaiset olemme tottuneet pitämään juomakelpoista hanavettä itsestäänselvyytenä. Suomen LVI-liiton uusi toiminnanjohtaja Samuli Könkö kaipaakin LVI-alalle parempaa arvostusta.

– Välillä tuntuu, että LVI-alaa pidetään vieläkin välttämättömänä pahana. Sen merkityksellisyyttä ei aina haluta tunnustaa, Könkö sanoo.

Könkön 1980-luvulla alkaneen LVI-työuran aikana ala on kokenut paljon muutoksia. Kehittyvän tekniikan lisäksi alan toimintaan vaikuttaa nykypäivänä voimakkaasti myös ilmastomuutos. Könkö pohtiikin, miksi rakennusten merkittävä vaikutus päästöihin jää mediassa niin vähälle huomiolle.

– Päästöjen suhteen mediassa puhutaan liikenteestä paljon enemmän kuin rakennuksista.

”Aina ei tarvita miljoonainvestointeja”

Könkön mukaan rakennusten päästöjä pystyttäisiin leikkaamaan pienilläkin toimenpiteillä. Monien rakennusten energiatehokkuus paranisi jo lämmitysverkon ja ilmanvaihtojärjestelmän perussäädöillä. Samalla kohenisi asukkaiden viihtyvyys.

Könkö korostaakin, etteivät energiatehokkuustoimenpiteet useinkaan vaadi kaiken laittamista uusiksi.

– Kaikilla komponenteilla on lopulta parasta ennen -päivänsä, Könkö sanoo. – Mutta rakennuksissa on paljon tekniikkaa, joka kannattaisi ottaa käyttöön oikealla tavalla. Aina ei tarvita miljoonainvestointeja.

Rakennusten päästöjen leikkaamisessa kuluttajien tiedottaminen nouseekin Könkön mukaan avainasemaan.

– Viemme Suomen LVI-liiton puolesta viestiä eteenpäin ja levitämme sitä kautta tietoa.

Lue lisää

Katso kaikki