Skanska toteuttaa Investors Houselle vuokra-asuntoja Tampereen Härmälänrantaan

Skanska on solminut esisopimuksen kahden kerrostalon rakentamisesta Tampereen Härmälänrantaan. Hankkeen tilaaja on Investors House Oy, joka on uusi toimija Suomen sijoitus- ja kiinteistömarkkinoilla.
Kerrostalot muodostavat As Oy Kontion, ja yhtiöön tulee yhteensä 64 vuokra-asuntoa. Asuntojen huoneistojakauma ja suunnitteluratkaisut perustuvat tehtyyn tarveselvitykseen. Viisikerroksiset pistetalot toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana, ja niiden rakentaminen käynnistyy keväällä 2010. Asukasparkkipaikat tulevat sijaitsemaan lähellä olevassa parkkitalossa.
”Asukkaalle As Oy Kontio tarjoaa laadukasta asumista ja hyvän sijainnin. Härmälänranta on Tampereen kasvavia kaupunginosia Pyhäjärven rannalla, ja sinne valmistuu 2010-luvulla koti noin 2 000 asukkaalle. Alueen suunnittelussa panostetaan viihtyisään asuinympäristöön, mikä näkyy sekä asuntojen laadussa että alueen infrastruktuurissa ja palveluissa�?�, sanoo toimitusjohtaja Henri Kulmala Investors House Oy:stä.

”As Oy Kontio jatkaa luontevasti uuden Härmälänrannan asuinalueen rakentamista ja tukee alueen monimuotoisuutta. Hankkeella on myös merkittävä työllisyysvaikutus Pirkanmaan rakentajille”, sanoo hankekehityspäällikkö Toni Tuomola Skanskasta. Härmälänrantaan tulee kaikkiaan noin 30 kerrostaloa.

Investors House keskittyy kiinteistöhankkeiden kehittämiseen osittain uudenlaisella toimintamallilla, joka tarjoaa yksityisille sijoittajille mahdollisuuden osallistua kerrostalosijoittamiseen hankkeen rakentamisvaiheesta lähtien.

Lue lisää

Katso kaikki