Sisäilmasto ja ilmanvaihto -opas on julkaistu

Talotekniikkateollisuus ry on julkaissut Sisäilmasto ja ilmanvaihto -oppaan.

Talotekniikkateollisuus ry on julkaissut Sisäilmasto ja ilmanvaihto -oppaan.

Opas ilmestyi osana Talotekniikkaoppaat -hanketta. Oppaassa on julkaistu uuden rakennuksen sisäilmasto ja ilmanvaihto -asetusta tukevat ohjeet ja esimerkit.

”Kun rakennusmääräyskokoelma uusiutui, asetuksissa ei enää anneta ohjeita, vaan ohjeet pitää antaa erikseen. Kun vanhat hyvät ohjeet hävisivät, meiltä kyseltiin paljon, onko ohjeita tulossa. Talotekniiikkaopas-hankkeessa on otettu vanhat ohjetekstit ja niiden pohjalta rakennettu oppaita”, teknologiapäällikkö Juhani Hyvärinen Teknologiateollisuus ry:stä kertoo.

Hyvärisen mukaan opas on tarkoitettu rakennusvalvonnan ja suunnittelun väliseen keskusteluun.

”Opas tähtää siihen, että rakennuksen talotekninen suunnitelma on määräysten mukainen.”

Seuraavaksi tekeillä ovat Vesi- ja viemärilaitteistot -opas sekä Ilmanvaihtolaitosten paloturvallisuus -opas, jotka ilmestyvät keväällä.

”Vesi- ja viemärilaitteistot -oppaaseen on kopioitu entisen D1:n ohjeet, ja niitä muokattu uuden asetuksen mukaisesti. Siihen haemme parhaillaan palautetta kentältä”, Hyvärinen sanoo.

Kaikkien oppaiden päivittämistä on tarkoitus jatkaa julkaisemisen jälkeen. Oppaat julkaistaan vain verkkojulkaisuna, ja ne voi halutessaan tulostaa itselleen.

Sisäilmasto ja ilmanvaihto -opas ja kommentoitavana oleva Vesi- ja viemärilaitteistot -opas löytyvät osoitteesta www.talotekniikkainfo.fi.

Lue lisää

Katso kaikki