Saimaa Stadiumi sai peruskiven

Mikkelin Kalevankankaalle nouseva suurhalli valmistuu keväällä 2018.

Mikkelin Kalevankankaalle nousevan suurhallin peruskivi on nyt muurattu. Alkusyksystä käynnistynyt rakentaminen kestää keväälle 2018 asti.

Erilaisiin käyttötarkoituksiin muuntuva halli tulee täydentämään Kalevankankaan monipuolista liikunta-, urheilu- ja tapahtumatarjontaa. Sen käyttöala on lähes kaksi kertaa viereistä jäähallia suurempi. Rakennuksille tulee yhteinen sisääntulo- ja aulatila.

Monitoimihallin rakennuttaa ja sen toiminnasta vastaa osakeyhtiö, jonka muodostavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Mikkelin kaupunki ja Suomen Nuoriso-opisto. Rakentamisen kustannusarvio on 18 miljoonaa euroa. Hankkeelle on saatu valtiolta liikuntapaikkarakentamiseen tarkoitettua avustusta vajaat miljoona euroa.

Kun hankkeeseen ryhtymisestä tehtiin viime vuonna eri omistajatahoilla lopulliset päätökset, keskeisenä peruteltuna tuotiin esille monitoimihallin positiivinen vaikutus Mikkelin imagolle. Kaupungin maine puolestaan kulkee tutkitusti käsi kädessä alueen veto- ja elinvoiman kanssa.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kehitysjohtaja Kalevi Niemen mukaan monitoimiareena tarjoaa varmasti vetovoimaiset puitteet uudelle terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen koulutukselle, jota parasta aikaa suunnitellaan Mikkeliin. Stadiumiin sijoittuva hyvinvointilaboratorio puolestaan on jo tässä vaiheessa herättänyt runsaasti yritysten kiinnostusta yhteiseen tutkimus-, kehittämis- ja testaustoimintaan.

Saimaa Stadiumin tarinaa voi seurata osoitteessa www.saimaastadiumi.fi

Lue lisää

Katso kaikki